Levyn ensimmäinen kappale Leiki Kuollutta on ihan toimiva tykitys ja sisältää sellaista vokalisaatiota, jossa Jouni Hynynen on parhaimmillaan. Ja se on karjuminen. Seuraavat pari kappaletta Kiertotähti ja Emmauksen Tiellä ovat tunnelmaltaan kesäisiä ja tuovat mieleen suomalaiset nuorisoelokuvat. Ilman Hynystä ja raskasta kitaraa ne olisivat kuin Haloo Helsingin! tuotannosta revittyjä. Kotiteollisuuden herkempi puoli ei ole koskaan ollut makuuni, eikä asiaan tule muutosta tässäkään tapauksessa.
On levylle pari herkullisempaakin hetkeä sattunut. Timo Rautiaisen projektien kuuloinen Kuoleman Kurviin sisältää ihan miellyttävän intron. Parhaimmat hetket kuitenkin tarjoaa slayermaisella introriffillä käynnistyvä Huomisen Joukot, jonka lopussa raskaan kitaran runttauksen säestämä mantra on erittäin toimiva osio. Levyn parhaaksi kappaleeksi nousee ehdottomasti nimikkokappale, jossa hyvin epätyypillinen leadikitara sävyttää kappaleen taustaa. Hynysen rouhea vokalisaatiokin on parhaimmillaan muuten hyvin perinteisessä KT-rutistuksessa. Erikoisinta antia tarjoaa kokonaan akustinen Pakko On Vain Kuolla. Rautiaisen reviirillä vieraillaan Surupukua muistuttavassa Itsemurjalentäjässä, joka on ihan mukava kappale.
Kruuna/Klaava on perinteinen Kotiteollisuus-albumi, joka ei lähde kehittämään pyörää uudelleen. Pääasiassa levyn materiaali on samaa tuttua kitarariffittelyä, mitä on kuultu jo useammalla aikaisemmallakin albumilla. Ei se kuitenkaan huono ole, mutta melko mielikuvitukseton jatke ennestään tolkuttoman pitkään ja tylsään levykatalogiin. Albumi toimii varmasti yhtyeen edellisten levyjen kannattajille, mutta muuten tämä ei oikeastaan tarjoa kuin yhden hyvän kappaleen ja pari ihan kivaa.
2/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti