Perinteinen suomalainen black metal ei olekaan pitkään aikaan vieraillut soittolistallani Hornaa ja viime vuonna maittavan levyn tehnyttä Satanic Warmasteria lukuunottamatta. Kymmenenteen levyyn asti ja kaksikymmentä vuotta tänä vuonna täyttävä Azaghal on sekin tullut jotenkin tutuksi joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Ainakin nimi on muistissa.
Synkän ja melko tavanomaisen synaintron jälkeen käynnistyy ensimmäinen varsinainen kappale Thanatos. Melkolailla samaa tyyliä Hornan kanssa edustava yhtye tykittääkin lopun levyllisen verran samasta saatanallisesta puusta veistettyä sirkkelikitarointia. Kappaleissa on kyllä roimasti mustaa voimaa ja yksittäisinä teoksina ne ovatkin ihan kelvollista kuunneltavaa.
Huvittavia lyriikkapätkiä sisältävässä nimikkokappaleessa sekä Ruton Enkelissä käytetyt puhtaat taustalaulut ovat erinomainen lisävivahde. Levyn loppupuolelta löytyy kuitenkin levyn parhaimmat teokset. Melodinen Varjokuninkaat tuo tasaiseen rynkytykseen reilun annoksen vaihtelua. Myös toiseksi viimeinen kappale Uusi maailma, uusi mahti onnistuu nousemaan mielenkiintoisen ja folkahtavan intron myötä levyn kärkikastiin.
Huvittavia lyriikkapätkiä sisältävässä nimikkokappaleessa sekä Ruton Enkelissä käytetyt puhtaat taustalaulut ovat erinomainen lisävivahde. Levyn loppupuolelta löytyy kuitenkin levyn parhaimmat teokset. Melodinen Varjokuninkaat tuo tasaiseen rynkytykseen reilun annoksen vaihtelua. Myös toiseksi viimeinen kappale Uusi maailma, uusi mahti onnistuu nousemaan mielenkiintoisen ja folkahtavan intron myötä levyn kärkikastiin.
Madon sanat on reilun kolmen vartin mittainen kokonaisuus missä ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Levy on kuitenkin hyvin tasainen ja ennalta arvattava yhtyeen ja kappaleiden nimiä myöten. Kaiketi tämä tarjoaa tyylisuunnan vihkiytyneemmille faneille tarvittavan black metal annoksen, mutta minulle tämä jää parin kuuntelun ihmeeksi.
2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti