torstai 27. elokuuta 2015

Concrete Swine - Siberia Jam 74 EP (2015)

Riihimäellä vuonna 2011 perustettu orkesteri Concrete Swine on julkaissut ennestään jo kaksi EP:tä, eikä nimi ollut vielä minulle tullut vastaan. Jäsenet ovat soittaneet useammassa muussa yhtyeessä ja tämän kolmannen Siberia Jam 74 EP:n taustatiimistä löytyy melko nimekästä sakkia. Levyn miksannut Paul Bento on työskennellyt muun muassa Type O Negativen kanssa ja masteroinut Collin Jordan Ministryn, Voivodin sekä Stevie Ray Vaughnin kanssa.

Saatekirjeestä ei sen enempiä irronnut omasta tyylistä, mutta kyllähän nimekkäät taustavaikuttajat herättävät taatusti mielenkiintoa. Tyyli on ihan selvää melodista ja klassista hard rockia ja heavy metalia, josta paistaa läpi muun muassa Led Zeppelin ja Deep Purple. Jos en yhtyeen kotimaata tietäisi, menisi tämä ihan ulkomaisesta. Avauskappale Darkness on niin soitannollisesti kuin tuotannollisesti laadukasta ja tasokasta classic/hard rock-osastoa, että ei suomalaiseksi uskoisi. Myös vauhdikas Choises polkee jouhevasti eteenpäin, vaikka ei aivan yhtä tarttuva ralli olekaan kuin avausraita. Rauhallisempaakin materiaalia on saatu väliin. Destiny on levyn hidastempoisin kappale, jossa on vähän samaa sointia kuin länsinaapurimme Mustachessa. Päätöskappale Liquid Bullet on myös tukeva biisi.

Johonkin muuhun tyylisuuntaan viittaavalla nimellä piiskattu Concrete Swine ei ollut ennestään tuttu porukka, mutta Siberia Jam 74 osoittaa yhtyeessä olevan aineksia vaikka miksi. Kappaleissa sekoittuu vanhakantainen hard rock tai heavy erittäin groovaavaksi ja potkivaksi kokonaisuudeksi, jossa väsymys ei iske kesken kaiken. Tuotantotiimikin on saanut aikaiseksi todella maittavan hevirokkisoundin. Toivon mukaan sementtisiat julkaisevat hyvin pian kokopitkän albumin samalla reseptillä toteutettuna. Eihän tästä voi olla pitämättä.

4/5 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti