Mirel Wagner - When The Cellar Children See The Light of Day (2014)

Bongasin Mirel Wagnerin When the Cellar Children See The Light of Dayn levyarvostelun eräästä sanomalehdestä noin vuosi sitten ja täysillä pisteillä palkitun albumin esittävä artisti jäi oitis mieleeni. Osittain kiehtovan nimensäkin takia. Tutustuin tuotantoon vasta tämän vuoden puolella ja kokemus oli varsin yllättävä. Enemmän pop-vetoiseksi ja vetävän nimen omaavaksi suomiartistiksi kuvittelemani laulaja/lauluntekijä paljastuikin puhuttelevaa bluesahtavaa folkia esittäväksi taiteilijaksi. Neljän vuoden takainen artistin omaa nimeä kantava debyytti oli herättänyt ihastusta ulkomailla asti ja poikinut levydiilin muun muassa Nirvanasta tutun levy-yhtiön SubPopin kanssa.

Levyn avausraitana toimiva 1 2 3 4 rytmittelee jo ensimetreillä syvälle selkärankaan Mirelin tulkitessa vähäeleisesti mantramaista lyriikkaansa. Hypnoottinen ote vain syvenee bluesahtavan The Dirtin jämäkkien kitaratahtien soidessa. Kappaleessa kuullaan jopa pehmeästi särötetty kitarasoolo. Esikoislevyllä ei juuri muuta kuultukaan kuin laulua ja puhdasta kitaraa. Lisämaustetta tuo vaimeasti taustalla soiva sello kappaleessa Ellipsis. Ensimmäisissä kappaleissa liikutaan Johnny Cashilta etäisesti muistuttavassa jenkkilän etelävaltioiden soundissa, mutta tunnelma muuttuu vähitellen melankolisempaan Nick Caven tyyliseen tajuntaan iskevään ja puhuttelevaan herkistelyyn. Pakko todeta, että tultiksijan taidoissa Mirel ei niin sanotuksi vasta-alkajaksi paljoa häviä edellämainituille.

Yksi levyn upeimmista kappaleista on vangitseva ja synkästä haikeudestaan huolimatta aikaisempia kappaleita värikkäämpi tai sävykkäämpi Oak Tree. Kappale on sellainen, jonka toivoisi saavan tilaa jossain amerikkalaisessa indietuotannossa. Musiikillisesti hieman valoisampia sävyjä tarjoilee leijaileva In My Fathers House, josta laskeudutaan suoraan yöhön, tuutulaulumaiseen Dreamt of a Waveen. Herkkyyttä löytyy myös The Devil's Tongue riisutusta ja minimalistisesta hypnotismista. Vähäeleinen laulutulkinta biisissä suorastaan värisyttää kuulohermoja. Nykywesterniin sopiva What Love Looks Like johdattelee levyn toiseen kohokohtaan. Lähes viiden minuutin Taller Than Tall Trees alkaa äänekkäämmällä kitaroinnilla muuttuen puolen välin jälkeen vaimeammaksi ja rauhallisemmaksi tunnelmoinniksi. Kahden soinnun kappaleeksi biisissä on todella paljon voimaa ja tyyliä. Levy päättyy osuvasti nimettyyn hyvän yön toivotukseen Good Night. Kappaleessa kuullaan kitaran lisäksi taustalla soivaa pianoa.

When The Cellar Children See The Light of Day kumartelee niin kiitettävästi länsivaltioiden suuntaan, ettei aivan vastaavaa ole täälläpäin ennen kuultu.  Mirel Wagnerin kaikista ylimääräisistä elementeistä riisuttu nainen-ja-kitara-performanssi (plus satunnaiset pianot ja taustajousitukset) tuo kaikessa vähäeleisyydessään esille kappaleiden sisällä vellovan synkkyyden ja hämäryyden. Levyn julkaisupäivä oli reilu vuosi sitten elokuussa ja kieltämättä tunnelmasta tulee kovasti mieleen hämärtyvät ja viilenevät illat. Sopii siis erittäin hyvin myös syksyiseen tunnelmaan. Joka tapauksessa tämä vähäeleinen puolituntinen kantaa alusta loppuun voimakaan ja hypnoottisen tunnelatauksensa ansiosta, missä myös tulkinnalla on merkittävä rooli. Ja sen roolin Mirel vetää täydellisesti. Harvoin vastaan tulee sellaisia tulkitsijoita, jotka iskevät heti suoraan sydämeen. Mirel Wagner kuuluu siihen joukkoon. Näin vangitsevalle kokemukselle en voi vähempää arvosanaksi antaa kuin täydet pisteet.

5/5