Inkvisitor - Doctrine of Damnation (2015)

Jyväskyläläinen vuonna 2012 perustettu thrash metal-yhtye Inkvisitor lupailee saatekirjeessään tarjoavan mielenkiintoisen lyyrisen aihion lisäksi luomusoundeja ilman ylimääräistä studiohäsläämistä. Perinteinen thrash metalin kuunteleminen onkin minulla rajoittunut enimmäkseen kolmeen neljäsosaan niistä neljästä suuresta ja muutamaan muuhun tunnetumpaan yhtyeeseen. Uudemmista toimijoista ainakin omiin kuuntelutottumuksiin perustuen on tarttunut enemmänkin modernisoitunutta ja genrerajoja rikkovia thrash metal-yhtyeitä. Katsotaan siis, tarjoaako Inkvisitorin ensimmäinen kokopitkä perinteistä rässiä isolla peellä ja teellä.

Fiilistä nostattavan ja slayermaisen hämärän intron jälkeiset ensimmäiset sekunnit kertonevat jo kaiken tarpeellisen. Soundissa on sellaista vanhaa kunnon rouheutta ja riffit ovat kovasti velkaa Slayerille. Laulajakin kuulostaa ainakin vähän reilun kolmenkymmenen vuoden takaiselta Tom Arayalta. Metallica- sekä muiden thrash metal-vaikutteiden lisäksi kappaleissa on ainakin Slayeria reilummin "rentoa" heavy metal-otetta, mutta myös kurkkua raastavaa murinaakin kuullaan satunnaisina karjaisuina.

Omaperäistä tai ei, kappalemateriaali on ainakin erittäin toimivaa. Damnation iskee kasarimeininkiä sen verran taidokkaasti, että kyllä tässä jo lähelle nostalgiaa päästään. Mainiosti otsikoitu nataS ageM on myös kelpo kappale albumin parhaimmasta päästä ja hitaammasta temposta vastaa Abduction At Night. Sanoituksissa käsitellään apatiaa, yhteiskunnan tuhoa, kreikkalaista mytologiaa, kauhua sun muuta genrelle tyypillistä aihetta. Mielenkiintoisin ajatus on kuitenkin saksaksi suollettu Eine Box (Mobile Shredding Unit), jossa pohdiskellaan tuskallista kuolemaa jättiläismikrossa. Ja lopuksi vielä kaikille tuttu ääniefekti, joka kertoo yleensä ruoanvalmistukseen liittyvän prosessin olevan valmis. Pakko mainita vielä pari erinomaista kappaletta, joista Three Phrases of Disembodiment tuo mieleen jopa Christ Illusionin, mutta vanhemmalla soundilla. Levyn loppupuolella soiva parin minuutin rykäisy Hellbound For Carnal Knowledge pistää myös helposti sormet ilmakitaran kielille.

Kaiken kaikkiaan biisit toimivat erittäin hyvin, vaikka ne lähinnä kierrättävät vanhaa thrash-kuvastoa. Kuultavissa on joitain tutunkuuloisia riffejä ja esimerkiksi Slayerin niin sanotut hitit South of Heaven, Kill Again ja Angel of Death haiskahtavat muutamassa kappaleessa. Se ei ole kuitenkaan ollenkaan huono juttu. Päinvastoin. Ainut kappale, joka ei tunnu sopivan tunnelmaan, on J-town Anthem. Vaikka ajatus oman kotikaupungin tutusta kesäisestä iltasoitosta on ihan jees, jää se silti irralliseksi välisoitoksi.

Kokonaisuutena Doctrine of Damnation on melko maittava noin kolmenkymmenen vuoden takaiseen thrashiin. Levylle on saatu erittäin rouhea ja miellyttävä soundi, joka palauttaa mieleen ne ensimmäiset kokemukset thrashista ja varsinkin Slayerista. Aivan yhtä tukevaa kamaa tämä ei kuitenkaan ole kuin esikuvansa, eikä ainakaan esikoislevy sisällä mitään kovinkaan yllättävää. Tämä antaa kuitenkin todella hyvän tyylinäytteen yhtyeen osaamisesta ja varmasti kun se oma jälki muodostuu muuten samalla ajatuksella toteuttaen, voidaan sitä ehkä odotella uusia uljaita thrash-eepoksia. Ja kun palataan vielä 32 vuoden taakse, niin eihän se Slayerin debyyttikään vielä niin mahtava ollut, kuin sitä seuranneet puolisen kymmentä merkkiteosta.

3,5/5