tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kamelot - Haven (2015)


CD 16,99€ / EMP.fi

Vuonna 1991 perustettu amerikkalainen sinfonista power metalia esittävä Kamelot on julkaissut yhdennentoista studioalbuminsa Haven noin kuukausi sitten. Mittavasta tuotannostaan ja lukuisista vierailijoistaan tunnettu yhtye oli kuitenkin ennen tätä levyä minulle nimeään lukuunottamatta tuntematon.

Levyn aloituskappale Fallen Star on erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Hans Zimmeriä tapailevalla orkestraatiolla väritetty melodinen metallikappale sisältää mahtipontisia sävyjä ja kauniita melodioita. Ehkäpä levyn parhaimmasta päästä oleva Insomnia sekoittaa sinfoniseen ulosantiinsa raskaampaa kitarasoundia ja todella vetävän kertosäkeistön. Citizen Zero hidastaa tahtia hieman äärimmäisen raskaalla Dream Theaterin kuuloisella kitaravallilla. 

Veil of Elysium tuo jonkun verran mieleen Nightwishin ja Sonata Arctican mahtipontiset tunnelmat. Ensimmäisenä mainittua lähentelee myös kaunis balladimainen Under Grey Skies, johon heleää ääntänsä lainaa Charlotte Wessels, kuulostaen lähes Anetten aikaiselta Nightwishilta. Nimeään myöten samaa sarjaa edustaa myös orkestraatioiden koristelema End of Innocence. Raskaampia sävyjä kuullaan kappaleessa Liar Liar (Wasteland Monarchy) ja jopa death metalia lähentelevässä Revolutionissa. Biiseihin omat raskaat elementtinsä antaa komealla kurkkuäänellään Arch Enemyn Alissa White-Gluz. Levyn päättää teeman mukaisesti elokuvamainen ja mahtipontinen pariminuuttinen outro.

Haven on tiukka ja taidokas reilun 50 minuutin mittainen kokonaisuus. Sovitukset toimivat ja kappalemateriaali sisältää runsaasti vaihtelevuutta ja sisäkorvaan soimaan jääviä koukuttavia melodiakuvioita. Vaikka albumi edustaa melkolailla tyylipuhdasta nykyajan proge/powermetallia, on se siihen nähden suhteellisen ennakkoluuloton. Enemmänkin voisi olla rohkeutta ääripäiden kanssa taiteiluun. Omaperäisyys on kuitenkin lukuisista vivahde-eroistaan huolimatta ainut asia, mitä ei Kamelot tarjoile. Eikä välttämättä tarvitsekaan, koska Haven on joka tapauksessa toimiva levy. Ja erittäin hyvä sellainen.

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti