Visigoth - The Revenant King (2015)

EMP.fi

Mikäs olisi sen sopivampaa aihealuetta heavy metal -yhtyeelle kuin fantasiatarinat miekkoineen ja lohikäärmeineen sun muine örkkeineen ja loitsuineen kaikkineen. Utahista kotoisin oleva Visigoth käyttää ja kierrättää fantasiakuvastoa hienosti kansikuvaansa myöten. Jopa luolamestarit ja nopanheitot on sanoituksissa mainittuna. The Revenant King on viisi vuotta sitten perustetun yhtyeen ensimmäinen kokopitkä julkaisu.

Perinteinen heavy metal ei ole aikoihin kuulunut musiikilliseen ruokavaliooni kuin satunnaisina maistiaisina. Siihen nähden levyn ensimmäiset siivut onnistuvat hyvin pitämään mielenkiintoa yllä. Ensimmäinen huomio levyä kuunnellessa kiinnittyy tukevaan ja ehkä hivenen doomahtavaan kitarasoundin. Reilun kahdeksan minuutin avausraita esittelee raskasta heavyriffittelyä parhaimmillaan. Yksi levyn upeimmista kappaleista on hieman moniulotteisempi ja vivahteikkaampi Mammoth Ride, jonka kitarointi toimii vieläkin pontevammin. Kappaleen lopussa hidastetaan jopa aivan perinteisen doom metalin tasolle.

Visigoth esittelee noin tunnin mittaisella albumilla suhteellisen tasaista, mutta tasokasta heavya. Pienetkin vivahde-erot kappaleissa ovat mukava lisä. Puhtaalla kitaroinnilla ja miltei balladimaisesti alkava Blood Sacrifisesta muuntautuu minuutin jälkeen vauhdikkaammaksi junttaukseksi. Melodiapuoli on erinomaista, mitä intro antoikin ymmärtää. Levyllä kuullaan yksi coverikin. Itselleni tuntemattoman Manilla Roadin Necropolis vuodelta 1983 taipuu melko hienosti Visigothin vision mukaiseksi kappaleeksi. Toimiipa kertosäekin melko hienosti. Levyn mahtipontisimpia hetkiä tarjoillaan vielä levyn lopettavassa miltei kymmenen minuutin mittaisessa dimmuborgirmaisesti nimetyssä eepoksessa From The Arcane Mists of Prophecy. Kappalerakenteeseenkin on saatu runsain mitoin vaihtelua ja pirun hienoja osioita, jotka vaan toimivat ja potkivat kuin höyryveturi.

Debyyttilevyksi The Revenant King on todella onnistunut oman genrensä edustaja. Eeppinen mahtipontisuus on onnistuttu saamaan aikaan ilman ylimääräisiä taustainstrumentteja. Äänimaailma on myös melko rouheaa kuultavaa, mikä lyö helposti puhdasointisemmat power metal -kanssaveljensä. Tässä on kuultavissa vanhoja kunnon vaikuttimia aina Diosta Manowariin. Kokonaisuus on ehkä hieman tasainen ja voimakkaan aloituksen jälkeen yllätyksetönkin, mutta vaikutuksen Visigoth kyllä tekee. Voisin kuvitella, että tästä yhtyeestä hioutuu vielä tulevaisuuden Manowar. Tai ainakin joku vastaava.

3,5/5