George Kollias - Invictus (2015)

CD (Digipak) 18,99€ / EMP.fi

Useimmiten soololevyillä kuullaan yhtyeiden vokalisteja vierailevien tähtien kera, mutta sooloiluun sopii yhtä hyvin ihan mikä tahansa muukin instrumentti. Esimerkiksi vaikka rummut. Yhdysvaltalaisesta teknistä death metalia tuottavasta Nilestä tuttu kreikkalainen rumpuvelho George Kollias on julkaissut kesäkuussa soolodebyyttinsä nimeltä Invictus. Ettei kenellekään kitarasankareille tai vokalisteille tarvitsisi antaa ylimääräistä kunniaa, on Kollias itse vastuussa myös vokalisaatioista sekä muista instrumenteista.

Levy todistaa jo ensimmäisillä sekunneilla, että kappalemateriaali on tukevaa ja taidokasta kamaa, joka hyvin pitkälti nojaa Kolliaksen rumputaitojen varaan. Kitaroinnit seuraavat tiukasti rytmiosastoa, joka onkin erittäin hyvin hallussa. Levyn aloittavat kappaleet Invictus sekä The Passage ovat toki erittäin miellyttävää ja jouhevaa rumputykitystä ja kitaran murjontaa, mutta sama kaava ja idea tuntuu toistuvan molemmissa. Mahtipontisella perkussioiden paukutteluilla alkava Aeons of Burning Galaxies on ensimmäinen varsinaisesti naulan kantaan iskevä biisi, vaikka sekin toistaa edeltäneiden kappaleiden kuvioita. Musiikillisesti ei siis mitään valittamista, mutta itsensä toistaminen alkaa vaivaamaan jo alkumetreillä.

Invictus käynnistyy kunnolla levyn parhaimmistoon lukeutuvassa kappaleessa Shall Rise/Shall Be Dead, jonka äärinopea ja raskas tykitys on erittäin maittavaa kuultavaa. Vaikka George Kolliaksen musiikki edustaakin lähtokohtaisesti teknistä kuolonmetallia, en voi olla tarttumatta pariin mustaan metalliin viittaavaan seikkaan. Sen lisäksi, että miehen korinavokalisaatio muistuttaa melko paljon Satyrin ja Abbathin sekoitusta, on kappaleessa Voices erittäin tuttu rytmitys. Samankaltaisuudesta Dimmu Borgirin Puritaniaan ei voi erehtyä. Epitaph myös on kuin deathimpi otos Immortalin Sons of Northern Darknessilta. Kyllä tämä albumi silti enimmäkseen Nileltä tai vaikkapa Behemothilta kuulostaa. Tasaisen kokonaisuuden päätteeksi levyn viimeinen biisi Buried Under The Flames tarjoaa hieman vaihtelua sisältämällä  melodisia elementtejä melkein enemmän kuin levyn muut kappaleet yhteensä.

Invictus ei onneksi ole vain ja ainoastaan rumpukapuloiden jatke. Kokonaisuus on suurimmaksi osaksi rautaista tavaraa, josta löytyy meheviä riffejä, rytmejä ja koukkuja sekä oikealta että vasemmalta. Tekninen osaaminen ja tuotantokin ovat huippuluokkaa. Invictuksen suurin ja ainut ongelma on se, että se tuntuu aika ajoin junnaavan paikoillaan ja todella taidokkaaseen rumpalointiin perustuva rytmittely tuntuu olevan se pääasia sisällön itsensä sijaan. Joka tapauksessa levy on kelpo taidonnäyte Kolliakselta ja näyte myöskin siitä, että mies taitaa muutkin instrumentit kuin vain patteriston. Invictus uppoaa varmasti Nilen ystäville, miksei siis muillekin enemmän deathia, etenkin teknistä sellaista, kuunteleville. Ennen kaikkea tämä toimii välipalana ennen piakkoin julkaistavaa Nile-uutukaista.

3/5

CD (Digipak) 18,99€ / EMP.fi