tag:blogger.com,1999:blog-43567084489001907072024-03-13T19:31:23.580-07:00Murska-arviotMurska-arviot arvostelee ja arvioi levyjä sekä biisejä aina metallimusiikista sen äärirajoille. // Murska-arviot reviews metal songs and albums and outside of the genre.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.comBlogger393125tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-23778220156671417792017-04-30T12:40:00.000-07:002017-04-30T12:40:29.070-07:00Demonic Death Judge - Seaweed (2017)<div dir="ltr">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-5F0OHI8bVeI/WQY8jGakcyI/AAAAAAAABGc/C9_cVjuWEpws750ZF5xTFG7idN7VXQt0gCLcB/s1600/demonic%2Bdeath%2Bjudge%2B-%2Bseaweed%2B2017m.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-5F0OHI8bVeI/WQY8jGakcyI/AAAAAAAABGc/C9_cVjuWEpws750ZF5xTFG7idN7VXQt0gCLcB/s1600/demonic%2Bdeath%2Bjudge%2B-%2Bseaweed%2B2017m.jpg" /></a></div>
Nimeä <b>Demonic Death Judge</b> maistellessa mieleen saattaa helpostikin tulla ärhäkkäämpi death metal. Kolmannen albuminsa vuoden alkupuolella pyöräyttänyt hesalaisnelikko edustaa vihjailevasta nimestään poiketen stoneria ja sludgea metalliin sekoitettuna. Itse levylaatikko merenalaisine kuvituksineen on hyvinkin innostava ja houkutteleva.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Kolmen vartin mittainen <i>Seaweed </i>käynnistetään soraisilla ja groovaavilla riffeillä kappaleissa <i>Taxbear</i> ja <i>Heavy Chase</i>, jotka voisi hyvinkin maittavan erityisesti <b>Dopethrone</b>n, <b>Kyuss</b>in ja <b>Mastodon</b>in sekä vastaavien ystäville. Puhtaampaa kitarasointia tuodaan mukaan pidemmän kaavan nimikkokappaleessa ja leijailevaa, miltei psykedeliaan kallistelevaa tunnelmointia tarjoaa raskaan paatoksen hetkeksi pysäyttävä sorainstrumentaali <i>Cavity</i>.<br />
<br />
Jos albumin alkupuolisko onnistui potkimaan tärykalvoja, mielestäni loppupuolisko viimeistelee asian oikein ytimekkäästi. <i>Backwoods</i>issa laahaavan runttauksen lisäksi kuullaan kevyempää tunnelmasoitantaa doomahtavaan tahtilajiin venytettynä. Loppupuoliskolla kappaleiden kestot nousevat noin seitsemään minuuttiin ja se näkyy kappaleiden monimuotoisemmassa rakenteessa. Rouheasti alkanut kiekko kallistuu iltaa kohti myöskin tunnelmaltaan, joka tiukentuu loppua kohti. <i>Pure Cold</i> ja <i>Saturnday</i>, niin mainioita teoksia ovatkin, kalpenevat suorastaan albumin suomeksi otsikoidulle, melodioilaan kaihoisia merimaisemia maalailevalle päätösraidalle <i>Peninkulma</i>.</div>
<div dir="ltr">
<br />
<i>Seaweed </i>julkaistiin tammikuisena perjantaina, joka tänä vuonna sattui olemaan kolmastoista päivä. Epäonneksi se ei ainakaan albumin kohdalla koitunut, mutta kenties näiden kehujen lykkääntyminen voidaan pistää sen piikkiin. Kolmen ja puolen kuukauden välillä tehokaskin luukuttaminen on vain osoittanut albumin olevan todella kovaa kamaa, jota ei kuuntelemalla puhki kuluteta. Lieneekö kyseessä tämän vuoden kovimpia kotimaisia albumeita.<br />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/8B7HGpED-ZQ/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/8B7HGpED-ZQ?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-45509232104340348412017-04-30T11:59:00.001-07:002017-04-30T11:59:26.311-07:00Mastodon - Emperor of Sand (2017)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-HmOv_gfQ7hY/WQYzw67E4CI/AAAAAAAABGM/DeP8P64b4B4tIB7jvAmIWkfksSDjTmjIgCLcB/s1600/Mastodon%2B-%2BEmperor%2Bof%2BSand%2B%25282017%2529m.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-HmOv_gfQ7hY/WQYzw67E4CI/AAAAAAAABGM/DeP8P64b4B4tIB7jvAmIWkfksSDjTmjIgCLcB/s1600/Mastodon%2B-%2BEmperor%2Bof%2BSand%2B%25282017%2529m.jpg" /></a></div>
Stoneria ja sludgea progressiivisella otteella murjova jenkkibändi <strong>Mastodon</strong> julkaisi viidennen albuminsa <em>The Hunter</em> vuonna 2010.
Kyseinen kiekko lähti heräteostoksena matkaani kaupan hyllyltä ja siitä
vaikuttuneena kuunteluun lähtivät myös yhtyeen aikaisemmat eepokset.
Niistä ne todelliset helmetkin löytyivät, kuten vaikkapa erinomaiset <em>Crack The Skye (2009) ja Leviathan (2004).</em><br />
<br />
Vanhemmilta albumeilta löytyi kaikenmoisia hämyisiä koukeroita progen ja stonerin äärilaidoilta, jotka <em>The Hunter</em>illa
oli vedetty asteen verran suoraviivaisempaan suuntaan. Rosoinen soundi
kera psykedeelisten nyanssien antoi kuitenkin sen verran reilusti
tarttumapintaa lukeutuakseen vanhempien levyjen raskaaseen sarjaan.
Sitten tuli <em>Once More 'Round The Sun (2014)</em>, joka veti mutkat
suoremmiksi, jota kuunteluystävällisyydeksikin voitaneen kutsua. Samalla
linjauksella jatketaan myös tuoreella <em>Emperor of Sand</em>-albumilla.<br />
<br />
Levyn aloitus on melko rautainen <em>Sultan's Curse</em>, jonka jälkeen eteen paiskotaan ehkä jopa turhankin helposti lähestyttävää Mastodonia. Kokonaisuuden hittimäisin <em>Show Yourself </em>on
soundejaan myöten vähiten yhtyeen tähänastista tuotantoa muistuttavaa
rallattelua. Suorasukaisuus ei välttämättä ole paha asia ja yllättäen
hiukan riffeiltään <strong>Korn</strong>ia muistuttava <em>Steambreather</em> jää melko helposti soimaan päähän.<br />
<br data-mce-bogus="1" />
Vaikka
suurin osa levystä ei aivan yhtä suurta vaikutusta tee kuin vanhemmat
kiekot, löytyy kokonaisuudesta herkullisemmatkin hetkensä. Hämyistä
tunnelmaa tavoitellaan parhaiten vivahteikkaassa <em>Roots Remains</em>issa ja vauhdikkaampaa ryminää tarjoillaan <em>Scorpion Breath</em>issa. Päätöskappale, hieman vajaan kahdeksan minuutin <em>Jaguar God</em>
on akustisine introineen levyn huikeimpia hetkiä. Balladinomaisen
alkuherkistelyn jälkeen kappale kasvaa liki eeppisiin mittasuhteisiin
sisältäen kaikenmoista rytmikästä kompittelua ja progeilua. Mistä lie
mieleeni tuli jossain määrin <strong>Muse</strong>, mutta onpa kappale joka tapauksessa yhtyeen parhaimmistoa.<br />
<br data-mce-bogus="1" />
Emperor<em> of Sand</em>
on saanut osakseen kaikenmoista (some)kritiikkiä muun muassa siitä,
että yhtye olisi mennyt sillä kaupalliseen suuntaan. Vastapainikkeena
kitaristi <strong>Bill Kelliher</strong> on kritiikistä kiivastuneena
ilmoittanut tekevänsä vaikka poppilevyn, jos vain huvittaa. Niin tai
näin, itse en levyä ihan kaupalliseksi kutsuisi, mutta on se vaan piirun
verran vähemmän ajatuksia herättävä ja ytimiä poraava kokonaisuus kuin
vielä seitsemän vuoden takainen <em>The Hunter</em>. Vanhemmista
julkaisuista puhumattakaan. Mastodonin oma soundi on kuitenkin
kuultavissa suoraviivaisemmankin musisoinnin taustalta ja se viehättää
edelleenkin ja varsinkin <em>Once More</em>n ystäville tämä maistuu mannalle. Eikä tämä nyt muutenkaan mikään täysin keskinkertainen levytys ole.<br />
<h1 data-mce-style="text-align: center;" style="text-align: center;">
3,5/5</h1>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Og39iIBeOHI/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Og39iIBeOHI?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe> </div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-33087067594855892842017-04-23T11:52:00.001-07:002017-04-23T11:52:19.438-07:00Napalm Ted - Fleshbox EP (2017)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-Sn310AGeVVg/WPzzUq4QusI/AAAAAAAABF0/g4ABw_-AY3wCxdoZCrWbQRTvtiU5k_9rgCLcB/s1600/napalm%2Bted%2B-%2Bfleshbox%2Bep%2B2017a.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-Sn310AGeVVg/WPzzUq4QusI/AAAAAAAABF0/g4ABw_-AY3wCxdoZCrWbQRTvtiU5k_9rgCLcB/s1600/napalm%2Bted%2B-%2Bfleshbox%2Bep%2B2017a.jpg" /></a>Oulussa pesivä grindcore/death metal-yhtye <b>Napalm Ted</b> on edennyt parivuotisen levytysuransa aikana jo neljänteen kokonaisuuteensa. Edellinen (splitti)albumi suollettiin ulos viime syksynä samaa genrelokeroa edustavan <b>Mustasuo</b>n kanssa.<br />
<br />
Tuttuun tapaan Napalmiteron EP on ahdettu reiluun kymmeneen minuuttiin ja on miltei huomaamattomasti kelattu läpi useampaankin otteeseen. Kuuden kappaleen mittainen turpiinvetorupeama vie yhtyeen tyyliä edelleenkin hiotumpaan ulkomuotoon, vaikkakaan yllätyksiä se ei juuri pidä sisällään.<br />
<br />
Minilevy on koostettu pääosin minuutin parin kellottavista rykäisyistä, mutta huomion vie se levyn ehdottomasti eeppisimpiin mittoihin venytetty yli kolmeminuuttinen <i>Head On</i>. Nasevien death metal-riffittelyiden ohella mättöä vastapainotetaan paikoittaisella hidastelulla. Tällaista toivoisi seuraaville kokonaisuuksille lisääkin. Herkullista tykittelyä on myös kokonaisuuden päättävä <i>The Deadline</i>.<br />
<br />
Varmaankin on tullut mainittua jossain aikaisemmassa Napalm Ted-arviossani, että tyylilaji ei ole koskaan ollut täysin omiani, jos ollenkaan Siitä Napalmitero ansaitseekin hatunnoston, että sai allekirjoittaneenkin jollain tasolla innostumaan tämänmoisesta mättömusiikista. Seuraavaa etappia odotellessa, oli se sitten minilevy, splitti tai kenties jopa täysipitkä.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>3,5/5</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/liYAHw41ulA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/liYAHw41ulA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-70847008170825634632017-04-19T12:00:00.003-07:002017-04-19T12:00:42.745-07:00Ulver - The Assassination of Julius Caesar (2017)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-9ja9myuV0IU/WPeFh-R-XJI/AAAAAAAABFg/zXugndgbs7Qf3mrw3RqdmJY055mcWyBSwCLcB/s1600/Ulver%2B-%2BThe%2BAssassination%2Bof%2BJulius%2BCaesar%2B%25282017%2529b.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-9ja9myuV0IU/WPeFh-R-XJI/AAAAAAAABFg/zXugndgbs7Qf3mrw3RqdmJY055mcWyBSwCLcB/s1600/Ulver%2B-%2BThe%2BAssassination%2Bof%2BJulius%2BCaesar%2B%25282017%2529b.jpg" /></a></div>
Wikipedian määritelmän mukaan <b>Ulver</b>in tuorein tuotos <i>The Assassination of Julius Caesar</i> on kokonaisuudessaan yhtyeen kolmastoista täysilaidallinen. Tästä faktasta huolimatta neljä edellistä albumia, kaksi puoliliveä, psykedeelinen cover-levy sekä <b>Sunn O)))</b>-yhteistyö, tuntuvat enemmän sivutuotoksilta ja edellinen niin sanotusti normaali studioalbumi oli kuuden vuoden takainen <i>Wars of the Roses</i> (2011). Mutta eipä yhtyettä voi laiskaksi väittää, kun mainittujen lisäksi vuoden takainen semilivelevy <i>ATGCLVLSSCAP</i> sai jatkoa jo loppuvuodesta <i>Riverhead</i>-soundtrackin myötä. <br /><br />
Voinen väittää <b>Ulver</b>in kärsineen jonkinasteisesta tasapaksuisuudesta ja kehää kiertävästä luonteesta sitten täydellisyyttä hipovan <i>Shadows of the Sun</i>in (2007), vaikka kaikki senkin jälkeiset albumit ovat ainakin minulle maistuneet. Sinänsä itsensä toistaminen ei ole ihme, kun kaikki vähänkään pidemmät kokonaisuudet yhteenlaskettuna julkaisutahti on<i> Bergtatt</i>ista (1995) alkaen noin levy per vuosi. Kun yhtye sitten päätti ilmoitella tästä albumista mainiten sen olevan poppilevy, olivat odotukset pitkästä aikaa melko korkealla juurikin siitä syystä, että yhtyeen aiemmin niin sulavan kameleonttimaiseen ja uudishenkiseen luonteeseen se uudistuminen nimen omaan juuri sopiikin täydellisesti.<br />
<br />Poppilevy ei tietenkään tarkoita poppia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jo ensimmäinen singlelohkaisu <i>Nemoralia</i> toi kummasti mieleen muun muassa <b>Depeche Mode</b>n, <b>David Bowie</b>n ja <b>Massive Attack</b>in. Ulverin mittakaavalla tämä voi jo hyvinkin tarkoittaa poppia. Samoilla sävyillä jatkaa levyn hypnoottisimmat yhdeksän ja puoli minuuttia tarjoava, yhden junnaavan bassolinjan päälle kasattu psykedeelinen <i>Rolling Stone.</i><br />
<br />
Vaikka yllätysmomentin varjolla päälle vyöryvä biisikaksikko saakin hilajiseksi, varsinainen, kenties tasaisempi, mutta myös varmempi kappalemateriaali lähtee juoksemaan <i>So Falls the World</i>ista, jossa <i>Shadows of the Sun</i>in tyylinen maalailu kohtaa <b>Pet Shop Boys</b>in tapaisen elektrosäksätyksen. Kaunis, tunnelmallinen, liki herkkä <i>Southern Gothic</i> potkii koko kasarielektrohittigenreä haaroväliin, niin että Depeche Modeakin itkettäisi. <b>Kristoffer</b>in pehmeä laulanta on venynyt suuntaan jos toiseenkin, mutta viimeisillä levyillä suoritus on ollut tasaisen varmaan. Tässä aihiossa jyhkeä tulkinta tuntuu saavan täysin uusia tummia ulottuvuuksia.<br />
<br />
Soundimaailma ja melodiat tuovat monin paikoin mieleen kaiken mitä yhtye on luonut Blood Insiden jälkeen, mutta konsepti tuntuu Julius Caesarilla olevan hivenen suoraviivaisempi. <i>Angelus Novus </i>tarjoilee viipyilevän hämäriä tunnelmia, josta jatketaan kierolla tavalla pirteämmällä, mutta alakulotteisella synapoppiteoksella <i>Transverberation</i>. Ulveria on voinut kuvailla melkein millä tahansa adjektiivilla, mutta tarttuva ei ainakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana ole tullut mieleen. Nyt sekin on koettu. Kenties tarttuvinta kertoa on luvassa kappaleessa <i>1969</i>. Päätösraita, noin kahdeksan minuutin liki trancemainen <i>Coming Home</i>, irrottautuu tarttuvista iskusävelmistä hetkistä ajaen kuuntelijan unenomaiseen horrokseen, josta onkin helppoa napauttaa levy uusintakierrokselle.<br />
<br />
<br />
<i>The Assassination of Julius Caesar</i> tuo vaihteeksi jotain uutta Ulverin musiikilliseen ulkomuotoon. Tavallaan tämä ei yllätä, mutta viimeisimmät albumit huomioiden suunta on toinen kuin olisi pahimmillaan voinut odottaa. Albumin viehätys piileekin siinä, mitä Ulverin kuunteleminen oli noin 15 vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja tutustui yhtyeen tuotantoon. Jokainen albumi oli erilainen, melkein oma maailmansa. Tasaisen välivaiheen jälkeen tuntuu jälleen siltä, että Ulver on luonut nahkansa ja löytänyt sisäisen sutensa.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Wq0Kb4bFNzg/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Wq0Kb4bFNzg?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<div style="text-align: center;">
<b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-79100109308360357042017-02-26T10:48:00.000-08:002017-02-26T10:48:23.882-08:00Owler - Soil (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-3C22u7EcUmo/WLMeRZc83_I/AAAAAAAABEo/bGK7yKosh6QUZmuCCXeoDFG5Q1Wp8nkLQCLcB/s1600/owler%2B-%2Bsoil%2B2016b.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-3C22u7EcUmo/WLMeRZc83_I/AAAAAAAABEo/bGK7yKosh6QUZmuCCXeoDFG5Q1Wp8nkLQCLcB/s1600/owler%2B-%2Bsoil%2B2016b.jpg" /></a></div>
<div dir="ltr">
Oulussa reilut pari vuotta sitten aloittanut synkistelyryhmä <b>Owler</b> yllätti debyytti-EP:llä nimeltään <i>Waves</i>. Yhtyeen tyylistä löytyi <b>Swallow the Sun</b>in ja <b>Katatonia</b>n tapaista raskasta soundia ja melankolisuutta yhdistettynä muun muassa<b> ISIS</b>in kaltaiseen post-metal-jumitteluun. Jälkimmäisen ollessa tietenkin se hallitsevin ja mielenkiintoisin kuriositeetti.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Vastikään julkaistu kakkosminilevy <i>Soil</i> jatkaa puolitoista vuotta sitte julkaistun esikoisen viitoittamalla valaisemattomalla metsäpolilla. Pääosassa on jälleen kerran herkemmän tunnelmoinnin ja raskaamman murjonnan välinen kontrasti tyyliin Katatonia, Swallow the Sun, <b>Anathema</b> ja tällä kertaa myös <b>Throes of Dawn</b>. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Levyn aloittavat vähemmän yllättävästi haikeaa fiilistä levittävät <i>Storm</i> ja <i>Amend</i>, jotka ovat melkolailla perinteisiä death/doom genrestä ammennettuja teoksia. Throes of Dawnin paria edellistä albumia ja Katatonian <i>Great Cold Distance</i>n riffejä sekoittava <i>Stardust </i>vie tunnelman uudelle tasolle. Progesävyjäkin rupeaa hiljalleen heijastumaan taustalta ja levyn kelmein ja kenties tehokkain kappale on niin soundiltaan kuin tunnelmaltaan raskassävytteinen <i>Lost</i>. Löytyypä biisin puolessa välissä pieni <b>Opeth</b>iin löyhästi viittaava progehämyilykin. Noin puolituntisen tunnelmasession päättää kiitettävästi laahaava <i>Exile</i>. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Vaikka soundipuolella ollaankin menty hiukan tukevampaan suuntaan ja <b>Owler</b>in ote on hioutunut tasaisen varmemmaksi, niin tavallaan omanlaisensa yllätysmomentti jää tästä uupumaan. Se on kuitenkin pieni sivuseikka siihen nähden, että yhtye vakuuttaa ja vaikuttaa edelleen vähemmän postmetallisella tyylilläänkin. Tunnelma on se joka ratkaisee, ja sitä kyllä riittää siinä missä muillakin kuin saman genrelokeron edustajilla. Kyllä sitä täysilaidallista debyyttiä odotellaan nyt jo kieli pitkänä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/TCgL7fVEo2Q/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/TCgL7fVEo2Q?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-71211523114833115712016-12-23T12:48:00.000-08:002016-12-23T12:48:42.820-08:00Myrkur - Mausoleum (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-5IP4mrgymU8/WF2G3XQ4ONI/AAAAAAAABDs/d81EXGeool8lhDjj0F6RUJDF494LtWWpACLcB/s1600/Myrkur%2B-%2BMausoleum%2B%25282016%2529m.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://3.bp.blogspot.com/-5IP4mrgymU8/WF2G3XQ4ONI/AAAAAAAABDs/d81EXGeool8lhDjj0F6RUJDF494LtWWpACLcB/s1600/Myrkur%2B-%2BMausoleum%2B%25282016%2529m.jpg" /></a></div>
Yhtälailla niin vihattu kuin rakastettukin yhden naisen black metal -orkesteri <b>Myrkur</b> julkaisi reilu vuosi sitten syksyllä kauniin ja mosaiikkimaisen debyyttialbuminsa nimeltä <i>M</i>. Raikkaita pohjoismaisia tunturituulahduksia tarjonnut levy suinkaan ollut mikään lajityyppinsä uudistaja, mutta palautti voimakkaasti mieleen 90-luvun puolen välin tunnelmallisimmat black metal -eepokset. Näihin lukeutuu tietysti muun muassa <b>Satyricon</b>in alkutuotanto, <b>Darkthrone</b>n vanhat, <b>Ancient</b>in pari ensimmäistä ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä <b>Ulver</b>in huikea esikoislevy <i>Bergtatt </i>ja luonnonläheisyyttä huokuva <i>Kveldssanger</i>.<br /><br />Uuden näkökulman Myrkurin toistaiseksi suppeaan tuotantoon tarjoaa Oslossa Emanuel Vigelandin Mausoleumissa sikäläisen tyttökuoron kanssa livenä taltioitu akustinen livelevy<i> Mausoleum</i>. Levyä ei kuitenkaan helposti miellä varsinkaan tavanomaiseksi livealbumiksi, kun yleisön läsnäolo on loppua lukuunottamatta häivytetty kuulumattomiin.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Se minkä akustinen esitys tuo parhaiten esille Myrkurin vanhoista kappaleista, on nimen omaan tunnelma. Black metalin karkeus kitarasirkkeleineen ja rääkynävokaaleihin on riisuttu, ja jäljelle jää pohjoismaista folk-musiikkia huokuva kaunis maisema. Pääosassa ovat heleästi soivat piano sekä kitara ja <b>Amalie Bruun</b>in kaunis ääni tulkintoineen, joita taustakuoro tietysti tukee näppärästi.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Vanhat kappaleet on sovitettu uuteen muottiin liki täydellisesti. Vaikka levyn suht tasaisesta annista on vaikea nostaa yhtä tiettyä teosta jalustalle, muutama sovitus pätee hieman paremmin. Yksi omista suosikeistani M-levyllä oi <i>Jeg Er Guden, I Er Tjenerne</i>, eikä akustinenkaan versio siitä juuri jää jälkeen. Samoin toimii myös edellisen albumin hitti <i>Onde Born</i>. Muut maininnan arvoiset ovat enemmän kitaran varaan nojaavat ja hyvinkin Kveldssangermaiset <i>Den Lille Pigens Död</i>, <i>Frosne Vind</i> ja <i>Dybt I Skoven</i>. Kirsikkana kakun päällä kuullaan todella seisauttava cover <b>Bathory</b>n upeasta <i>Song To Hall Up High</i>ista.<br />
<br />Siinä missä <b>Myrkur</b>in debyytti oli ikään kuin kunnianosoitus 90-luvun puolivälin norjalaiselle black metalille, Mausoleum seuraa enemmän <b>Ulver</b>in käänteikästä linjausta ja tekee suoranaisesti Kveldssangerit. Siinä täydellisesti onnistuen. Tämä on paljon sanottu, mutta tämän paremmin ei vanhalle norskibläkille juuri voisi tehdä kunniaa. Toivotaan siis, että Myrkur julkaisee uutta vuonojen maata ihastelevaa materiaaliansa hyvin pian.<br /><br /><b>4,5/5</b><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/_gdtm7ohdoQ/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/_gdtm7ohdoQ?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-21857755945711044752016-12-19T12:28:00.000-08:002016-12-19T12:28:38.972-08:00Alase - On Jatkettava (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-9Dm_d199EfQ/WFg-TTokm2I/AAAAAAAABDY/uVrEZckl840cyXHbBXFihCOmurpUFKSlgCLcB/s1600/alase%2B-%2Bon%2Bjatkettava%2B2016m.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://3.bp.blogspot.com/-9Dm_d199EfQ/WFg-TTokm2I/AAAAAAAABDY/uVrEZckl840cyXHbBXFihCOmurpUFKSlgCLcB/s1600/alase%2B-%2Bon%2Bjatkettava%2B2016m.jpg" /></a></div>
<div dir="ltr">
Kun into musiikin tekemiseen on kyllin kova, se ei katso maantieteellisiä rajoitteita. Tällä perusperiaatteella toimii myös eri puolilta Suomea koostuva synkistelymetalliprojekti <b>Alase</b>. Lisäksi yhtye luottaa, ainakin toistaiseksi, perinteisen levyformaatin sijaan yksittäisten biisien julkaisemiseen ja vieläpä jokainen kappale eri vokalistilla. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Viimeksi kuulimme Alasesta syyskuussa, kun kappale nimeltään <i>Kidukset</i> julkaistui vierailevana äänenä <b>Swallow the Sun</b>in <b>Mikko Kotamäki</b>. Ja se oli parasta Alasea tähän saakka. Doomahtava, synkeä ja erittäin syvälle sisuksiin kouraissut kappale sai seuraajan viime kuussa kappaleesta <i>On Jatkettava</i>, jonka korinavokaaleissa kuullaan nykyisellään <b>Inho</b>ssa vaikuttava <b>Ari Nieminen</b>. Herran aikaisempiin saavutuksiin kuuluu ulosanti <b>Whorion</b>issa, <b>Dauntless</b>issa ja <b>Hanging Garden</b>issa. Puhtaista laulannoista vastaa myös ensinnämainitussa vaikuttava <b>Ville Saloranta</b>.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sävyltään ja tunnelmaltaan<i> On jatkettava</i> jatkaa yhtyeen pohjoismaisen, melankolisen deathin ja doomin viitoittamaa linjaa. Tällä kertaa tahti on vain hieman aikaisempaa ripeämpää ja ulosanti hivenen verran äkäisempää. Jo ihan vaihtelunkin vuoksi tämä toinenkin, raskaampi ääripää on hyvin mieluisaa kuunneltavaa. Jos Alase päättää koota näistä kappaleistaan jonkinlaisen täyslaidallisen albumin, näyttäisi olevan selvää, että yleisen tasokkuuden ja laadun lisäksi myös vaihtelua se tulee sisältämään. Lyhyenä yhteenvetona tätä kappaletta voisi luonnehtia <b>Katatonia</b>n ja <b>Ghost Brigade</b>n, miksei <b>Mokoman</b>kin, välimuotoa edustavaksi synkistelymetalliksi. Ja taas seuraavaa kappaletta odotellessa.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/33_uQ_-h2Vw/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/33_uQ_-h2Vw?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-76454014212175595462016-12-11T12:04:00.001-08:002016-12-11T12:04:39.926-08:00Marianas Rest - Horror Vacui (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-5r-OqntN2EI/WE2ZWSQbgSI/AAAAAAAABDE/Sl2f0wA8q2wj338ZAnFvjWj4TnVwxknJgCLcB/s1600/marianas%2Brest%2B-%2Bhorror%2Bvacui%2B2016m.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-5r-OqntN2EI/WE2ZWSQbgSI/AAAAAAAABDE/Sl2f0wA8q2wj338ZAnFvjWj4TnVwxknJgCLcB/s1600/marianas%2Brest%2B-%2Bhorror%2Bvacui%2B2016m.jpg" /></a></div>
Nimensä puolesta <b>Marianas Rest</b> voisi kuulostaa hyvinkin joltain indie rock-yhtyeeltä. Sen sijaan tämä kotkalainen kuusikko edustaa melodisen death metalin mustanpuhuvaa rintamaa. Vuonna 2013 perustettu yhtye julkaisi esikoisdemonsa pari vuotta sitten ja ihan virallinen debyytti <i>Horror Vacui</i> julkistui lokakuun lopulla. Erityisen huomion levykäinen vie hyvinkin tummanpuhuvalla ja vaikuttavalla kansitaiteella, joka jo ennen ensimmäistä kuuntelua virittää sopivan hämäriin tunnelmiin.<br />
<br />
Taustalla kuohuvat aallot ja radioviesti maalailevat maisemaa puolen minuutin verran melankolisen aloituskappaleen introna. <i>The Millennialists</i> osoittaa heti ensimmäisten sointujensa aikana mistä aineksista yhtye on tehty - kovasti <b>Insomnium</b>ilta haiskahtavaa keskitempoista melodista death metalia doom metalin laahaavilla elementeillä varustettuna. Tokihan jo heti seuraava teos <i>Nadir</i> heijastelee melodisen suomideathin lisäksi voimakkaita sävyjä länsinaapurin sekä deathista, doomista että blackista muistuttaen paikoitellen esimerkiksi <b>Hypocrisy</b>a tai <b>Draconian</b>ia.<br />
<br />
Vastaavanlaista synkistelyä ovat monet muutkin jo useaan otteeseen harrastaneet, mutta ainakin raskaan junttauksen ja kevyiden fiilistelyosuuksian vaihtelu on naitettu tällä levyllä kohtuullisen taidokkaasti.<i> </i>Atmosfäärisen doomahtavat <i>Chokehold</i>, <i>For The Heartless </i>ja päätösraita<i> Vestigial</i> ovat kaikessa pimeydessään ja herkkyydessään <b>Swallow The Sun</b>in tunnelmia lähenteleviä synkistelyeepoksia. Omiksi suosikeiksini levyltä massiivisempien teosten lomasta nousevat kuitenkin mielenkiintoisella tavalla atmospheric blackia, doomia ja deathia naittavat <i>Place of Nothing</i>, <i>Hurts Like Hell </i>ja <i>A Lonely Place To Die</i>. <br />
<br />
Kaikessa yksinkertaisuudessaan reilun 50 minuutin järkälemäinen <i>Horror Vacui</i> on todell<b>a</b> vaikuttava ja vakuuttava albumi. Vaikka uutta tämä yhtye ei ole genrerajojensa sisässä lähtenyt etsimään, <b>Marianas Rest</b> hoitaa hommansa niin tyylikkäästi omaan kotiin, että monet saman tyylisuunnan edustajat jäävät reilusti jälkeen. Jos Insomniumit, Swallow the Sunit, Draconianit ja vastaavat tapaavat soida kotonasi, tässä on oiva lisuke melankolisen deathin ja doomin kokoelmiin. Loistava debyytti ja jatkoa odotellaan innolla.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Q8ETFK_SvX0/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Q8ETFK_SvX0?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-23257755517707442562016-12-10T13:05:00.000-08:002016-12-10T13:05:16.994-08:00Scarecrow - Exterminators of the Year 4000 (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-gUm5igoJdZ0/WExFCX51GsI/AAAAAAAABC0/ebfUaH1KflEl99v8hKCYwih1P5maFJBYQCLcB/s1600/Scarecrow%2B-%2BExterminators%2Bof%2Bthe%2BYear%2B4000%2B%25282016%2529%2B200.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://4.bp.blogspot.com/-gUm5igoJdZ0/WExFCX51GsI/AAAAAAAABC0/ebfUaH1KflEl99v8hKCYwih1P5maFJBYQCLcB/s1600/Scarecrow%2B-%2BExterminators%2Bof%2Bthe%2BYear%2B4000%2B%25282016%2529%2B200.jpg" /></a></div>
Maailmanlopun aattona eli viime vuosituhannen viimeisenä päivänä perustettu hyvinkääläinen punk/metal-poppoo <b>Scarecrow</b> joutui lopulta tositoimiin, kun loppu ei koittanutkaan, ja ideoista piti tehdä totta. Itselleni yhtye tuli tutuksi viime vuoden halloweenina julkaistu, kolme albumia ja 9 ep-julkaisua läpileikannut ja valoittanut kokoelma <i>Maggotbox</i>. Tuon maittavan metallipunkkieepoksen jälkeen mielenkiinto nousi melko suureksi yhtyettä kohtaan ja pian sitä uuttakin materiaalia sai kuulla viimekeväisen <i>Macabre Night</i>-ep:n muodossa. Nyt siis vuorossa yhtyeen neljäs albumi <i>Exterminators of the Year 4000</i>.<br />
<br />
Levy käynnistellään vauhdikkaalla vanhaa heavya ja punkkia naittavalla <i>Scream Queen Death Hop</i> -rallilla. Totuttuun tyyliin soundi on sopivan karheaa ja kulmikasta ja kertosäkeistö tarttuvaa kuin <b>Misfits</b>-klassikoissa konsanaan. Kauhupunkin legendaan verrattava on myös seuraavana soiva astetta pirteämpi <i>Horror Beach Party</i>, joka on kuin muuan <i>American Psycho</i>-levyltä lainattu. Yllämainitun keväisen ep:n enemmän heavy metaliin kallisteleva nimikkokappale on yksi albumin tarttuvampia melodioita sisältävä tykitys.<br />
<br />
Vaikka tämä kokonaisuus on selvästi samaa vanhaa <b>Scarecrow</b>ta, on jotain hyvin merkityksellistä tapahtunut aikaisempiin teoksiin nähden. Biisinkirjoituskynä on ainakin terävöitynyt, sillä vaikka samasta puusta veistettyjä biisejä on tällä kiekolla epäonnen lukeman verran, toimivat kappaleet erinomaisesti omina yksilöinään. Ja toki niiden muodostama kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa. Tasaisen varman tykityksen ja suorituksen sijaan albumi paljastaa kappale toisensa jälkeen ja kuuntelu kuuntelulta toinen toistaan hienompia sävellyksiä. Yksi näistä on pianorytmitystäkin taustallaan hyväksikäyttävä, hyvin näppärä ja melodialtaan jopa kaunis ja herkkä <i>Angel's Death</i>.<br />
<br />
Kauhupunkin lisäksi levyllä livahtelevat ja vilahtelevat sekä black että thrash metal -vaikutteet. Albumin parhaimmistoa on etäisesti jopa vanhaa <b>Darkthrone</b>a ynnä muuta vastaavaa muistuttava huikea rymistely <i>Deathfuckingtank</i>. Thrash-vaikutteet ovat kulminoituneet varsinkin kappaleisiin<i> They Live</i> ja <i>Theatre of Death</i>, joiden kitaroinneissa on jotain samankaltaisuutta <b>Slayer</b>in klassikoiden kanssa. Kirsikkana kakun päällä levyn päätöksenä kuullaan melodinen syntikkataustojen ryydittämä bonusraita <i>Going Down</i>.<br />
<br />
Muutaman läpikuuntelun jälkeen ei juuri muuta voi, kuin olla positiivisesti yllättynyt. Vaikka tavallaan levy onkin täysin odotusten mukainen, on se myös paljon enemmän. Jokainen kappale on niin yksittäisenä palasena kuin kokonaisuutenakin aikaisempaa terävämpää jälkeä. Toinen yllättävä seikka on se, että albumilla on kestoa huimat 50 minuuttia. Siitäkin huolimatta materiaalista löytyy, varsinkin genreensä nähden, vaihtelua ja vivahdetta, eikä kuunnellessa ainakaan tylsistymään ehdi. Lyhyesti ja ytimekkäästi muotoiltuna <i>Exterminators of the Year 4000</i> on aivan helvetin upea ja tyylikäs metallipunkkialbumi. <br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/0_nl0ljobiw/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/0_nl0ljobiw?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-14163037608978515522016-12-03T12:42:00.000-08:002016-12-03T12:42:56.693-08:00Amendfoil - Empyrean & Ophidian (2016)<div dir="ltr">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-lPsNOeqinaM/WEMiq4VNdyI/AAAAAAAABCg/vYi1vHEMLFEXBh4ptR3dbXwXdOcNEdkrgCLcB/s1600/amendfoil%2B-%2Bempyrean%2B%2526%2Bophidian%2B2016.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-lPsNOeqinaM/WEMiq4VNdyI/AAAAAAAABCg/vYi1vHEMLFEXBh4ptR3dbXwXdOcNEdkrgCLcB/s1600/amendfoil%2B-%2Bempyrean%2B%2526%2Bophidian%2B2016.jpg" /></a></div>
Jos kansikuvan perusteella pitäisi levyjä rankata, menisi tamperelaisen <b>Amendfoil</b>in toinen julkaisu <i>Empyrean & Ophidian</i> oitis vuoden kärkikastiin. Saatekirjeessä ympäripyöreästi omaperäisen rockin ja metallin välimuodoksi tahi sekametelisopaksi luonnehdittu sisältö sai allekirjoittaneen tuntemaan pieniä varovaisia ennakkoaavistuksia tulevasta kuuntelukokemuksesta, varsinkin kun levy on kääritty jumalattoman tyylikkääseen pahvipakettiin. Vaan eipä ollut lahjahevosen suuhun katsominen tälläkään kertaa. Tai ehkäpä juuri se hevosen turvan lähempi tarkistus kannatti kuitenkin. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Levyn pyörähtäessä käyntiin ihmetys onkin kappale toisensa jälkeen astetta suurempi. Vaikka en varsinaisesti osannutkaan odottaa mitään tietynlaista tai erityistä itselleni aiemmin tuntemattomalta yhtyeeltä, niin varsinkaan lievästi progehtavaa metallia en olisi ainakaan uskonut kohtaavani. Erityisesti korviinpistävää on se, ettei <b>Amendfoil</b> kaikeksi onneksi juuri kuulosta miltään toiselta yhtyeeltä. <b>Stam1na</b>n vähemmän raskaampi pikkuveli tämä voisi kyllä olla, mutta yhtäläisyydet, joita toki on paljon siellä ja täällä, ovat kuitenkin hiuksenhienoja.<br />
<br />
Aloituskappale <i>Odious</i> ei ensikuulemalta niin suurta vaikutusta tehnyt, kuin seuraava jo etukäteisnäytteenäkin videon kera julkaistu sivallus <i>Pale Horse</i>. Introriffi ja sen jälkeen kuultava tiukka riffittely ja vokalisaatio tiivistettynä miltei popahtavaan kappalerakenteeseen tekee kyllä jonkinmoisen vaikutuksen. Todellinen meininki kuitenkin lopulta alkaa näiden kahden aloitussiivun jälkeen. Stam1nan lisäksi vivahteita on havaittavissa muun muassa <b>Devin Townsend</b>in suunnasta esimerkiksi huikeissa progerytistyksissä<i> Catharsis</i> ja <i>Quicksand</i>. Kirsikkana kakun päällä levyn päätösraidan ensimmäinen puolitoistaminuuttinen kuulostaa melkein itseltään <b>Swallow the Sun</b>ilta kaikessa kauneudessaan. Komeasti kolmanteen potenssiin kohoava ja kasvava melankoliarutistus päätetään helvetin upealla raskaalla jumituksella.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Noin kolmen vartin kollaasi <i>Empyrean & Ophidian</i> on ainakin värikäs levytys. Duurin ja mollin vaihtelun lisäksi raskaamman runttauksen vastapainona kuullaan kevyempiä osuuksia. Kaikki tämä on kuitenkin onnistuttu naittamaan niin tiiviiksi ja yhteneväiseksi kokonaisuudeksi, että ei tästä muuta voi kuin nauttia kerta toisensa jälkeen. Seuraavaa julkaisua odottaessa voisi vaikka puhdetöiksi tutustua siihen kolmen vuoden takaiseen debyyttiin.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b><br />
<br />
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/gg0jbKqlMaQ/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/gg0jbKqlMaQ?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
<div dir="ltr">
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-85232984203036064902016-11-30T10:15:00.000-08:002016-11-30T10:15:58.723-08:00Napalm Ted / Mustasuo - Split (2016) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-gAQumkrnGvo/WD8RIVRjIEI/AAAAAAAABCQ/ugZZkZOh2w8VllwX1wlckuhKnFNFw5kOACLcB/s1600/napalm%2Bted%2B-%2Bmustasuo%2B-%2Bsplit%2B%25282016%2529%2B200x200.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-gAQumkrnGvo/WD8RIVRjIEI/AAAAAAAABCQ/ugZZkZOh2w8VllwX1wlckuhKnFNFw5kOACLcB/s1600/napalm%2Bted%2B-%2Bmustasuo%2B-%2Bsplit%2B%25282016%2529%2B200x200.jpg" /></a></div>
Oululainen trio<b> Napalm Ted</b>, tuttavallisemmin Napalmitero, julkaisi noin vuosi takaperin kesällä ensimmäisen ep-näytteensä nimeltä <i>Swallow</i>.
Grindcoreen niin black ja death metalia kuin punkkiakin ammentanut
debytointi sai jatkoa tämän vuoden alkupuolella yllättävänkin tukevasta<i> Into A Black Ooze</i>-kakkoseepeestä. Samankaltaisista lähtökohdista ponnistaa myös itselleni aikaisemmin tuntematon <b>Mustasuo</b>, johon sain (teko)syyn tutustua tämän houkuttelevan <i>Napalm Ted / Mustasuo</i>-splitin myötä.<br />
<br />
<div dir="ltr">
Hiukan reilun 13-minuuttisen minilevyn ensimmäisestä puolikkaasta vastaa <b>Napalm Ted</b> neljällä kappaleellaan. Varsinkin aloitus- ja päätösraidat <i>The Bone Fountain</i> sekä <i>Vegacore</i>
pistävät sormet naputtamaan pöydänreunaa kulumille. Grindcore ei ole
koskaan ollut heiniäni, tuskinpa vieläkään, mutta Napalm Ted on siitä
harvinainen porukka, että se sai edes jollain tasolla kiinnostumaan
kokonaisesta genrestä. Splittilevyn toisella puoliskolla <b>Mustasuo </b>iskee
kehiin kolmen tekeleen verran rosoisempaa soundia ja tasaisempaa sekä
ripeämpää paukutusta. Enemmän black metaliin kallistelevat soundit
purevat etenkin splitin viimeistelevässä <i>Kuolleiden Valtakunnassa</i>. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
Napalm Tedin ja Mustasuon splitti tarjoilee ytimekkään annostuksen muun muassa <b>Napalm Death</b>in ja <b>Horna</b>n
välimuotoa muistuttavaa mustahkoa grindcore-mättöä. Keskimäärin alle
pariminuuttisista rykäisyistä nautiskelee kevyesti muutaman
levykuuntelun verran putkeen, jo ihan huomaamattaankin, mutta pidemmän
päälle äkkiripeä mättäminen saattaa hieman puuduttaa kuulohermoja. <b>Napalm Ted</b> vetää tällä levyllä jonkun verran pidemmän korren monipuolisemmalla ja mielikuvituksekkaammalla äänitaiteellaan.<br />
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>3,5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/3ekmsdEA3VI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/3ekmsdEA3VI?feature=player_embedded" width="320"></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-76448410494705266532016-09-20T12:36:00.000-07:002016-09-20T12:36:30.121-07:00Alase - Kidukset (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-62_GeNDEPMo/V-GPNvSLTDI/AAAAAAAABBA/GKugTCPs_lAVmrKhWYnZLdj_EMlnLae6wCLcB/s1600/alase%2B-%2Bkidukset%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://3.bp.blogspot.com/-62_GeNDEPMo/V-GPNvSLTDI/AAAAAAAABBA/GKugTCPs_lAVmrKhWYnZLdj_EMlnLae6wCLcB/s1600/alase%2B-%2Bkidukset%2B2016.png" /></a></div>
Eri puolella Suomea kotoilevien muusikoiden etäprojekti<b> Alase</b> on ollut koossa parisen vuotta. Viime vuoden puolella yhtye julkaisi internetitse kokonaiset kaksi ääniteosta, <i>Sanaton Syytös </i>sekä <a href="http://murska-arviot.blogspot.fi/2015/10/alase-erehdykseni-2015.html"><i>Erehdykseni</i></a>. Yhtye ei ole edelleenkään julkaisemassa täyspitkääalbumia tai vastaavaa, joten yksittäisten digikappaleiden odottaminen ja kuunteleminen tuntuu tässä musiikin alalokerossa miltei vallankumoukselliselta ajatukselta.<br />
<br />
Viime vuoden tuotokset kuulostivat hyvällä tavalla <b>Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen</b> alkutuotannon ja <b>Swallow The Sun</b>in sekoitukselta. Keitoksesta löytyi ainakin doomia, deathia ja jopa bläkkiä synkkää suomalaista melankoliaa unohtamatta, mistä pitää omalta osaltaan huolen yhtyeen lyriikoista vastaava <b>Anni Aho</b>.<br />
<br />
Aikaisemmin tänä vuonna tuli julki <i>Utopian Hellimät</i>, joka otti jo jonkun verran etäisyyttä Rautiaisen teoksiin, mutta muuten resepti on sama: synkkää, raskasta, doomahtavaa ja enimmäkseen puhtaasti laulettua metallia. Uusin teos kantaa nimeä <i>Kidukset</i> ja vierailevana laulajana on tällä kertaa monessa liemessä itsensä kastanut ja<b> Swallow the Sun</b>ista parhaiten tunnettu <b>Mikko Kotamäki</b> taustallaan on edellisessä biisijulkaisussa vokalisoinut synisti <b>Markus Hirvonen</b>.<br />
<br />
Pitkien alustuksien jälkeen päästäänkin viimein Kiduksien kimppuun. Puhtain kitaroin introittuva ja kontrastikseen alavireistä riffijunttausta saava tunnelmaeepos tuntuu pysäyttävimmältä <b>Alase</b>-kappaleelta ikinä ja tästä jos jostain voi yhtyeen kehityskaaren suuntaavan kohti täydellisyyttä. Kotamäen puhtaaksi laulama tulkintakin sopii kappaleeseen täydellisesti. Jotain samaa voinee tästä löytyä kuin Swallow the Sunin viimeisimmiltä eepoksilta, mutta myös jonkinlaista <b>Tenhi</b>n tapaista luonnonläheisyyttä on kuultavissa.<br />
<br />
Vaikka tämä kappale onkin parannusta aikaisempiin, on fiilis joka tapauksessa samankaltainen kuin edellisiä teoksia kuunnellessa: lumoutunut, vaikuttunut ja ehkä hivenen yllättynytkin. Positiivisesti nimen omaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi voin jälleen kerran todeta, että<b> Alase</b>a pitää saada lisää maailmaan.<br />
<div style="text-align: center;">
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/d30tdXpPVHg/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/d30tdXpPVHg?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-76060161710811562262016-09-13T12:36:00.002-07:002016-09-13T12:36:29.862-07:00Red Kaukasus - Reflections (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-dbjSFpFKG7I/V9hRxjWaxCI/AAAAAAAABAs/p2zdm2GXKD0vCyivlWnG6pmQHbAF1SzhQCLcB/s1600/red%2Bkaukasus%2B-%2Breflections%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-dbjSFpFKG7I/V9hRxjWaxCI/AAAAAAAABAs/p2zdm2GXKD0vCyivlWnG6pmQHbAF1SzhQCLcB/s1600/red%2Bkaukasus%2B-%2Breflections%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Tampereella vuonna 2010 perustettu post-rock-yhtye <b>Red Kaukasus</b> julkaisi noin pari vuotta takaperin mainion <a href="http://murska-arviot.blogspot.fi/2015/09/red-kaukasus-architect-2014.html"><i>The Architect</i></a>-debyyttinsä. Murska-Arvioissakin esikoinen pyörähti levysoittimessa kerran jos toisenkin ja kiekko onnistui kuittamaan 3,5/5 arvosanan. Kakkoslevystä nimeltään<i> Reflections</i> lupaillaan vieläkin dynaamisempaa, monimuotoisempaa ja omaehtoisempaa kokonaisuutta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Post-rock nimikkeen lisäksi kehitystä on tapahtunut muun muassa progressiivisen rockin puolella, mikä onkin kuultavissa heti levyn tunnelmallisessa avausfiilistelyssä <i>Purebred</i>, jossa aluksi tunnelmoidaan kevyemmissä maisemissa ja loppupuolella vastaväriä isketään nasevilla riffeillä. Seuraavat <i>Sylvan </i>ja <i>Tightrope</i> johdattelee raskaampaan sointiin ja kitarajumitteluun vivahteikkaampaa kappalerakennetta unohtamatta. <b>Mogwai</b>t ja <b>Tool</b>it ovat edelleenkin kuultavissa rivien välissä, vaikka esitys vaikuttaa jo kättelyssä tukevammalta kuin debyytillä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Parin latteamman ja lyhyemmän kappaleen välissä soivat <i>Wrecked</i> ja <i>Room With No Corners</i> ovat synkkine sävyineen levyn tunnelmallisinta antia. Tunnelmaosioiden ja raskaamman soitannan kontrasti on mainituissa kappaleissa viilattu täysin kohdalleen, ja tällaista menoa ja meininkiä olisi levylle kaivannut enemmänkin. Levyn päätöskaksikko <i>Land of Leal</i> ja <i>Vestal</i> jatkavat viimeiseen minuuttiin asti yöllisen hämärissä tunnelmissa. Vaikka vähäeleinen finaalikaan ei tajuntaa räjäytä, se toimii kuitenkin mallikkaasti ja levy viihtyy kieputtimessa toisenkin kuuntelun verran.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
</div>
<div dir="ltr">
Kokonaisuutena <i>Reflections</i> on juuri sitä mitä ennakkotietojen ja esikoislevytyksen perusteella saattoi odottaakin. Tuttua ja turvallista <b>Red Kaukasus</b>ta hieman monipuolisemmalla musiikisella ilmaisutaidolla. Vaikka kehitystä on tapahtunut jos jonkun verran suuntaan ja toiseen, esikoislevyn tavoin tämäkin albumi paikoin kangistelee. Näillä lahjoilla, eväillä ja pienellä kypsytyksellä luvassa on kuitenkin varmasti lajityypin, jos nyt ei ihan mestariteoksia, niin ainakin taidonnäytteitä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>3,5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/DGsph-1VJhg/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/DGsph-1VJhg?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-22315715292633695592016-09-11T12:31:00.001-07:002016-09-11T12:31:10.018-07:00Hanging Garden - Hereafter EP (2016) <div dir="ltr">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-x6fZeJCE4Qs/V9WvoUsP3wI/AAAAAAAABAY/gRvSbPRJKaIi_ANFJdvGLP24zvmcflBSgCLcB/s1600/Hanging%2BGarden%2B-%2BHereafter%2B%25282016%2529.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-x6fZeJCE4Qs/V9WvoUsP3wI/AAAAAAAABAY/gRvSbPRJKaIi_ANFJdvGLP24zvmcflBSgCLcB/s1600/Hanging%2BGarden%2B-%2BHereafter%2B%25282016%2529.png" /></a>Mikkelissä alkunsa saanut synkistelypoppoo <b>Hanging Garden</b> julkaisi noin vuosi sitten erinomaisen neloslevynsä <i>Blackout/Whiteout</i>. Synkkiä tunnetiloja ruotinut täysilaidallinen saa jatkoa lokakuun alussa julkaistavalta viiden biisin EP-levyltä nimeltä <i>Hereafter</i>. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Syksyisiä tunnelmia maalaillut edeltäjä oli verrattavissa muun muassa niin <b>Anathema</b>an kuin <b>Katatonia</b>an ja miksei myös <b>Swallow the Sun</b>iinkin. Jälkimmäisen <b>Mikko Kotamäki </b>lainaileekin ulosantiaan tulevan minieepoksen ensimmäiseen ja viimeiseen kappaleeseen. Levyn introittava <i>Penumbra</i> ja sitä seuraava <i>Sirkle of Onan </i>vuorottelevat näppärästi tuhdimman doom-laahauksen ja tunnelmallisien suvantokohtien välillä puhtaine lauluineen ja örinöineen tunnelman ollessa jälleen kerran vuodenaikaan täydellisen sopiva, eli hyvin melankolinen ja lohduton.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Elektronisempaa taustoitusta kuullaan levyn puolessa välissä enemmän eetteripöllyissä leijailevassa nimikkokappaleessa ja suomeksi solkattua lyriikkaa sisältävässä <i>Where The Tides Collides</i>issa, joka on levyn Anathemamaisin sivallus. Jostain kumman syystä kotomaisittain laulettu kohtaus tuo mieleen jonkun <b>CMX</b>:n teoksen viimeisen kymmenen vuoden sisältä. Levyn päätösraita <i>Towards The Sun </i>synkistelee levyn viimeisen viisiminuuttisen post-rockmaisissa sfääreissä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Parinkymmenen minuutin lyhäri <i>Hereafter</i> on monella tapaa edeltäjänsä kaltainen tunnelmakuvagalleria. Suhteellisen simppeleihin kappaleisiin on kontrasteja hyväksikäyttäen ladattu äärettömän lumoava ja hämärä tunnelma, ettei juuri parempaa soundtrackia syksylle voisi keksiä tai toivoa. Erilaisten hämäräperäisien tunnelmien kuvaaminen niin doomin kuin muiden elementtien kautta toimii tällä yhtyeellä äärimmäisen hyvin ja seuraavaa kokopitkää odotellaan jälleeen mieli positiivisella tavana mustana.</div>
<div dir="ltr">
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/XZppkUDEIn4/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/XZppkUDEIn4?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-79963298703107991552016-08-24T12:38:00.003-07:002016-08-24T12:38:39.327-07:00Throes of Dawn - Our Voices Shall Remain (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-m6Mp3ED75FY/V73rwPLnBnI/AAAAAAAAA_0/KrBVwKdQd6M9kd-kX29tTPSOS_rXZEF2QCLcB/s1600/throes%2Bof%2Bdawn%2B-%2Bour%2Bvoices%2Bshall%2Bremain%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://3.bp.blogspot.com/-m6Mp3ED75FY/V73rwPLnBnI/AAAAAAAAA_0/KrBVwKdQd6M9kd-kX29tTPSOS_rXZEF2QCLcB/s1600/throes%2Bof%2Bdawn%2B-%2Bour%2Bvoices%2Bshall%2Bremain%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Vuonna 1994 perustettu vaasalaislähtöinen <b>Throes of Dawn</b> aloitti uransa melodisen black metalin parissa. Esimerkiksi <b>Thy Serpent</b>iin, <b>Dawn</b>iin ja <b>Diabolical Masquerade</b>en verrattava synkähkö musisointi teki vaikutuksen minuunkin mainiolla vuoden 1998 kakkoslevyllä <i>Dreams of the Black Earth</i>. Sitä parin vuoden viiveellä seurannut ja huolitellumpi <i>Binding the Spirit</i> meni itseltäni enemmän ja vähemmän ohi ja pian vuonna 2001 yhtye hajosi. Tosin vain pieneksi hetkeksi. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Vokalisti <b>Henri Koivula</b>n ja kitaristi <b>Jani Heinola</b>n uudelleen kasaama ja entistä eheämpi <b>Throes of Dawn</b> julkaisi modernisoituneemman ja progehtavamman <i>Quicksilver Clouds</i>in 2004, joka oli todellakin vain alkusoittoa uudelle vuosituhannelle siirtyneeltä bändiltä. Kuusi vuotta kesti <i>Great Fleet of Echoes</i>in odotus, mutta sen palkitsi parin kuukauden intensiivinen levyn luukuttaminen. Tässä vaiheessa tuntui siltä kun olisi löytänyt yhtyeen uudelleen ja levy antoi kuuntelukerta toisensa jälkeen uutta itsestään. Tyylikin oli hioutunut reippaasti tunnelmallisempaan suuntaan ja vanhat black metal-elementit olivat jääneet suurin piirtein kokonaan menneisyyteen. Murinavokalisointiakaan ei ollut tarjolla kuin pieni ripaus siellä täällä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Toiset kuusi vuotta saatiin odotella tätäkin, nyt jo kuudetta albumia nimeltään <i>Our Voices Shall Remain</i>. Edellisellä albumilla mukaan tulleet<b> Pink Floyd</b>-kitaroinnit ovat läsnä edelleenkin, kun levyn avaava <i>Mesmerized</i> käynnistyy hitaasti, mutta sitäkin tunnelmallisemmalla otteella. Koivulan noin vuoden takainen kiinnittyminen funeral doomin legendaan<b> Shape of Despair</b>iin pisti odottelemaan, josko raaemmassa ulosannissaan hurjasti kehittynyt vokalisti olisi muutaman örähdyksen tällekin julkaisulle lausunut. Vaan eipä lausunut. Mikä ei ole ollenkaan huono asia. Tyylilokero on aikaisempaa kevyempää osastoa, mutta itse tunnelmassa ollaan kenties menty aavistuksen verran edeltäjää synkempiin syövereihin. Tunnelman höysteenä on aikaisempaa voimakkaammat progressiiviset elementit ja kappaleetkin ovat jonkun verran pidempiä, kun tuntiin ja kuuteen minuuttiin on mahdutettu vain seitsemän liki kympin mittaista teosta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Throes of Dawnin muovautuminen melodisesta black metal-yhtyeestä progesynkistelyksi on tapahtunut pienin askelin ja sen johdosta on melko erikoista huomata varskinkin melodisia yhteneväisyyksiä vajaan kahden vuosikymmenen takaisiin levytyksiin. Esimerkiksi vauhdikkaammalla tuplabasarimätkeellä, kitarasahauksella ja pianokuviolla alkava <i>We Used To Speak In Colours</i> muistuttaa vanhoista ajoista jos jonkun verran etenkin melodiapohjansa ansiosta. Vaikka väkisinkin tulee mietittyä vertailukohtia <b>Anathema</b>n, <b>Katatonia</b>n ja Pink Floydin suuntaan, on pakko todeta, että <b>Throes of Dawn</b> on parissakymmenessä vuodessa saanut hiottua musiikkinsa omaperäiseen ja persoonalliseen muottiin.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Our Voices Shall Remainin vähäeleinen ja kylmäävä tunnelma on hiottu huippuunsa. <i>Lifelines</i> ja <i>The Understanding</i> maalaavat eetterissä leijailevia melodioita maestro Heinolan vinguttaessa kitaraansa kuin <b>David Gilmour</b> konsanaan. Tässä onkin yksi yksityiskohta, joka pistää korvaan jo heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen: levyn soolot ja liidit, joita on paljon, ovat varmaankin parasta kymmeneen vuoteen koko maailmassa. Ne vain yksinkertaisesti sopivat täydellisesti joka ikiseen kohtaan, missä vain sattuvat soimaan.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Levyn raskaampaa ääripäätä edustaa nimikkokappale itse, jonka hypnoottinen bassolinja muistuttaa mielenkiintoisesti erään brittiläisen trip hop-yhtyeen tekeleitä, vaikka muuten kuljetaankin progressiivisen rockin ja metallin suuntaan. Levyn tunnelma ei hellittä kertaakaan, eikä aurinko pääse häikäisemään silmiä pienistä pilkahduksista huolimatta. <i>One of Us Is Missing </i>on mahtipontinen ja melankolinen teos, jonka loppuhuipentuma hakee vertaistaan<b> The Fountain</b>in soundtrackista. Albumin päätösraita on huikeat neljätoista minuuttia kellottava <i>The Black Wreath of Mind</i>, jonka synkissä sfääreissä on aavistus doom metalin vivahdetta ja voisi tässä kuvitella olevan jotain samankaltaisuutta <b>Swallow the Sun</b>in viimeisimpiin eepoksiin.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
<i>Our Voices Shall Remain</i> ei ole missään nimessä helppo teos, vaikka kuinka edelliset julkaisut olisi hallussa. Siinä missä <i>Great Fleet of Echoes</i> nappasi jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, vaatii hitaammin avautuva seuraaja useamman päivän intensiivistä tutkimista ennen kuin vähäeleinen äänimaisemointi paljastaa sisimmät syöverinsä ja nyanssinsa. Siinä vaiheessa kuuden vuoden odotus tuntuukin jo täydellisen palkitulta. <b>Throes of Dawn</b> on vienyt omaperäisen tyylinsä jonkinlaiseen kulminaatiopisteeseen ja tuloksena siitä on syntynyt yhtyeen tähän asti voimakastunnelmaisin, ehein ja ehdottomasti paras albumi.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/8NitvCSad78/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/8NitvCSad78?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-15019131003923332092016-08-22T13:10:00.000-07:002016-08-22T13:10:00.258-07:00Scarecrow - Macabre Night EP (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-e3tPnoBRSP4/V7tTgRwu1XI/AAAAAAAAA_g/Y7SG7ZQlLKA1_G3NGX-EBrijFo-fsV4JgCLcB/s1600/scarecrow%2B-%2Bmacabre%2Bnight%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-e3tPnoBRSP4/V7tTgRwu1XI/AAAAAAAAA_g/Y7SG7ZQlLKA1_G3NGX-EBrijFo-fsV4JgCLcB/s1600/scarecrow%2B-%2Bmacabre%2Bnight%2B2016.png" /></a></div>
Hyvinkääläinen <b>Scarecrow</b> täytti viime vuonna 15 vuotta ja julkaisi sen kunniaksi massiivisen tuplakokoelman nimeltä <i>Maggot Box</i>, joka pyörähti Murska-arvioitavanakin kohtuullisella 4/5-arvosanalla. Heavy metalia, hardcorea ja horror punkia uhkuva matolaatikko teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen sekoitellessaan vaikutteita aina uudesta sekä vanhasta <b>Misfits</b>ista <b>Slayer</b>in kautta pohjoismaiseen perusbläkkiin. Tämä uusin julkaisu<i> Macabre Night</i> on neljän biisin EP-näyte tulevalta albumilta <i>Exterminators of the Year 4000</i> ja on saatavilla virallisesti vain seitsentuumaisella, vaikka itse jouduinkin tyytymään arviokäyttöön paremmin soveltuvaan cd-r-versioon.<br />
<br />
Nimikkokappale polkaisee albumin käyntiin ehkä aavistuksen heavymmalla, melodisemmalla ja etenkin pidemmällä vedolla, kuin mitä aikaisemmilla levyillä on ollut tapana. Ainakin jos on tasaiseen tuplabasson naputukseen ja sen tahdissa kulkevaan riffiin uskominen. Muuten Misfits-tyylinen taustahuudahtelu siivittää kertosäettä yhtyeelle ominaisempaan tapaan. Viisiminuuttisen hittitykityksen jälkeen isketään vauhdikkaampaa hc/horror punk-materiaalia kehiin vajaan parin minuutin rykäisyissä <i>They Live</i> ja <i>6ore 6ore 6irls</i>, joista etenkin jälkimmäisenä mainittu potkii oikein mojovasti. Päätösraita, oivallisesti otsikoitu <i>Shaved Pale Pussy</i>, on vähän matelevampaa kamaa, jossa voi aistia kovin kasari-Slayerin tapaista riffittelyä, muuten yhtyeen vahvuudet tuntuvat olevan vauhdikkaammastta paukuttelussa nimikkobiisin ohella.<br />
<br />
<b>Scarecrow</b> ei juuri ole ilmaisuaan aikojen saatossa muuttanut, mutta eipä sille kai hirveästi ole tarvettakaan. Asenne on se, joka ratkaisee, ja sitä on tälle yhtyeelle siunaantunut sen verran, että moneen kerran kierrätetty tavara kuulostaa edelleenkin tyylikkäältä ja pistää odottelemaan tulevaa kiekkoa suu vaahdossa.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/0_nl0ljobiw/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/0_nl0ljobiw?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-46025139273875880792016-08-18T12:10:00.002-07:002016-08-18T12:10:48.043-07:00Cradle of Filth - Dusk... and Her Embrace - The Original Sin (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-YSLKWGtvKig/V7YHo6AZeZI/AAAAAAAAA_I/me4keFv8uUIdIuRjAhVQdM1jALdonQjgACLcB/s1600/cradle%2Bof%2Bfilth%2B-%2Bdusk%2Band%2Bher%2Bembrace%2Boriginal%2Bsin.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://4.bp.blogspot.com/-YSLKWGtvKig/V7YHo6AZeZI/AAAAAAAAA_I/me4keFv8uUIdIuRjAhVQdM1jALdonQjgACLcB/s1600/cradle%2Bof%2Bfilth%2B-%2Bdusk%2Band%2Bher%2Bembrace%2Boriginal%2Bsin.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Elettiin vuotta 1996 kun black metal vielä raivasi tietään "valtavirtaan". Osallisena tuossa mustan metallin valtavirtaan puskemisesta oli brittibändi <b>Cradle of Filth</b>. Itsekin teini-ikäiselle metallifanille bändin kyseisenä vuonna julkaisema kakkosalbumi <i>Dusk... and Her Embrace </i>oli juuri se levy, joka vei mukanaan mustemman metallin virtaan. Yhtyeen tuolloisesta, miksei nykyisestäkin, tyylisuuntauksesta voi toki kiistellä onko se oikeaa bläkkiä eli ei, mutta ainakin aivan selvästi siltä löytyy juuret <b>Bathory</b>n suunnasta ja lisukkeeksi synkkään keitokseen on lainattu myös jotain <b>My Dying Bride</b>n ja <b>Iron Maiden</b>in tapaista goottilaista doom tai heavy metal-soundia ja melodiointia. Oli miten oli, <i>Dusk</i>in myötä alkoi kohdallani tolkuttoman ja tolkuttoman pitkän CoF-fanittamisen jakso aina <i>Midian</i>in (2000) ilmestymiseen asti ja se on selvä, ettei yhtye ole yhtä taidokkaita kokonaisuuksia tehnyt, vaikka vuoden takainen <i>Hammer of the Witches</i> liippasikin hyvin läheltä. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
</div>
<div dir="ltr">
Tänä vuonna <i>Dusk... and Her Embrace</i> täyttää pyöreät 20 vuotta ja sen kunniaksi kaikenmaailman deluxe-editionien sijaan yhtye julkaisi klassikon alkuperäisen version vuodelta 1995, joka jäi julkaisematta yhtyeen ja silloisen levy-yhtiön välisten huonojen välien ja vielä enemmän bändin tyytymättömyyden takia. Tällä levyllä esiintyy täysin sama kokoonpano kuin debyytillä <i>The Principle of Evil Made Flesh</i> (1994). Miehistönvaihdoksen jälkeen bändi teki uudella kokoonpanolla sen toisen vanhan ja erittäin hyvän klassikon <i>V Empire</i>n viimeiseksi julkaisuksi <b>Cacophonous Records</b>in kanssa ja samana vuonna uusi ja entistä hiotumpi Dusk saatiin ulos <b>Music For Nations</b>in kautta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Pääpiirteissään <i>The Original Sin</i> on sama tuttu kokonaisuus biisijärjestystä ja paria kappaletta lukuun ottamatta. Levyn avaava instrumentaali <i>Macabre, This Banquet</i> on aavistuksen <i>Humana Inspired Nighmare</i>a synkempi, kenties hieman <b>Mortiis</b>mainen dungeon synth instrumentaali jota seuraa lopulta V Empirelle päätynyt <i>Nocturnal Supremacy</i>. Kolmikko <i>Heaven Torn Asunder</i>, <i>Dusk... and Her Embrace</i> ja <i>A Gothic Romance</i> iskeytyvät viimein asian ytimeen ilman suurempia yllätyksiä. Soundit ovat vähemmän hiotut, <b>Dani</b>n vokalisointi hivenen raaempaa ja jälki muutenkin vähän viimeistelemättömämpää. Materiaali sen sijaan toimii ihan siinä missä ne toimivat 20 vuotta sitten.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Albumin toinen instrumentaali <i>The Graveyard By Moonlight</i> löytyy otsikkonsa perusteella parinkymmenen vuoden takaiselta julkaisultakin, mutta sisältö on ihan muuta. Uudempi versio oli enemmän <b>Tim Burton</b>in elokuviin soveltuvaa goottilaista kauhua, kun ilmeisesti alunperin yhtye oli viehtynyt yllä mainittuun Mortiis-soundiin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kappaleen melodia tapailee debyyttilevyn <i>Summer Dying Fast</i>in päättäviä melodioita. Jostain syystä Cradle of Filthin 25-vuotisen uran parhaaksi kappaleeksi nousee päivästä ja fiiliksestä riippumatta <i>Funeral In Carpathia</i>, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kiteyttää yhtyeen tyylin ja tunnelman reiluun kahdeksaan minuuttiin. Kappale on raiskattu yhtyeen itsensä toimesta jo monella kokoelmalla tai EP:llä, joissa on kuultu toinen toistaan kulmikkaampia ja kömpelömpiä miksauksia ja versioita, joten on melko upea kokemus kuulla sellainen tekele, joka ei juuri hiotulle '96-versiolle kalpene.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Levyn lopussa soivat <i>Beauty Slept in Sodom</i> ja<i> Haunted Shores of Avalon</i> eivät nekään juuri heittele jokerikortteja ilmaan, mutta jälkimmäisenä mainitussa hieman alkuperäisen julkaisun karkahko soundi häiritsee. Olihan tuokin kappale yksi suosikeistani. Siitäkin huolimatta on pakko myöntää, että toimii se näinkin. Erikoispainoksessa aiemmin julkaistu <i>Carmilla's Masque</i> toimii instrumentaalisena loppusoittona ja jumbona, hieman turhana sellaisena, on tarjolla demoversiot <i>A Gothic Romance</i>sta ja <i>Nocturnal Supremacys</i>ta. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Itselleni tuli jonkinlaisena yllätyksenä, että vuoden 1996 Duskia edelsi hylätty alkuperäisversio, joten kyllähän tällaista julkaisua väkisinkin arvostaa. Paljoa tämä alkuperäinen kokonaisuus jätä valittamisen varaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna uuden version tekeminen oli ratkaisu joka kannatti. Periaatteessa tämä kuulostaa ja tuntuu kuin olisi vain Dusk... and Her Embracen viimeistelemätön demoversio. Myös <i>Malice Through Looking Glass</i>in päätyminen viralliseen julkaisuun oli mitä mainioin päähänpisto. Parasta tässä levyssä kuitenkin on se, että tämän myötä tuli napattua 20 vuoden ikäinen klassikko levyhyllystä pitkästä aikaa sekä vertailun että ihan vain nostalgian vuoksi. Pisteet myös siitä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/3E2cdBSP3og/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/3E2cdBSP3og?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-53656717347265346492016-06-07T12:01:00.001-07:002016-06-07T12:01:41.870-07:00Whispered - Metsutan - Songs of the Void (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-o7K8UBXfodY/V1cX4dxug3I/AAAAAAAAA90/ITFgZVgewKQSyp1uyLghziwsBfD9fFCdgCLcB/s1600/Whispered%2B-%2BMetsutan%2B-%2Bsongs%2Bof%2Bthe%2Bvoid%2B2016.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://3.bp.blogspot.com/-o7K8UBXfodY/V1cX4dxug3I/AAAAAAAAA90/ITFgZVgewKQSyp1uyLghziwsBfD9fFCdgCLcB/s1600/Whispered%2B-%2BMetsutan%2B-%2Bsongs%2Bof%2Bthe%2Bvoid%2B2016.jpg" /></a></div>
<div dir="ltr">
Melodista deathia jos jotain löytyy Suomesta kuin tatteja kaatosateella. Genren sisältä löytyykin vaihtelua sen verran, että eräskin on kehitellyt aivan uniikin samuraimetallityylin. Riihimäki-Tampere-akselilla vaikuttava <b>Whispered</b> julkaisi vuonna 2010 itämaisia vaikutteita sisältäneen debyyttinsä <i>Thousand Swords</i> ja jatkoa sille antoi toinen kokopitkä <i>Shogunate Macabre</i> toissa vuonna. Japanilaisten instrumenttien ja kulttuurin integraatio pohjoiseen deathiin jatkuu myös kolmannella kiekolla nimeltä <i>Metsutan - Songs of the Void</i>.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Instrumentaalinen alkusoitto <i>Chi No Odori </i>esittelee eksoottisia soittimia ja maalailee itämaista tunnelmaa mistä sitten lähdetäänkin ripeällä tahdilla polkevaan metalliseen mättöön kuulostaen joltain <b>Ensiferum</b>in,<b> Shade Empire</b>n tai <b>Wintersun</b>in orientaaliselta sukulaiselta. Ytimekkäästi nimetty <i>Strike!</i> tarjoilee mahtipontista, energistä ja raivokasta riffittelyä ja samankaltaista noin neljään minuuttiin mahdutettua mäiskettä isketään kehiin <i>Exile of the Floating World</i>issakin.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tiiviin tunnelman omaavalle vajaan tunnin mittaiselle levylle on mahdutettu runsain mitoin nyansseja ja vivahde-eroja, ettei ainakaan samaa kehää saatikka melodiaa kierretä kahta kertaa levyn aikana, mikä on monilla saman tyylisuuntauksen yhtyeillä tapana. Biisejä on kuitenkin pääasiassa kahdensorttisia. Lyhyemmät kappaleet ovat varsin ytimekkäitä vaikkakin hyvin mahtaviksi yltyviä vauhtiralleja, kun taas levyn pisimpiin kappaleisiin mahtuu draaman kaarta reilummalla kädellä. Seitsemästä ja puolesta aina vajaaseen kahteentoista minuuttiin kellottavat <i>Sakura Omen</i>,<i> Tsukiakari</i> ja levyn viimeistelevä <i>Bloodred Shores of Enoshima</i> ovat vähintäänkin eeppisiä (taide)teoksia, joista löytyy raskaan paahtamisen lisukkeena upeita tunnelmaosioita.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Pakko vielä erikseen mainita levyn lyhyin ja kenties tarttuvin teos <i>Victory Grounds Nothing</i>, jonka melodioissa ja kertosäkeessä hoilatuissa mieskuoroissa on sellaista voimaa, että yllämainitut ja monet muut samaa genreä luukuttavat yhtyeet voisivat melkein ottaa oppia tästä. Ja miksei saman tien koko albumista.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
<b>Whispered</b>in aikaisempaan tuotantoon en ole pintaraapaisua yvällisemmin paneutunut, mutta tämän viimeisimmän taidonnäytteen myötä siihen on kyllä aihetta.<i> Metsutan</i> on äärimmäisen taidokas ja monipuolinen melodeath-kokonaisuus, johon japanilaiset höysteet tuovat vielä lisää persoonallisuutta. Japanilaisen musiikin ja metallin yhdistelmää en itse asiassa tätä paremmassa paketissa ole koskaan kuullutkaan, edes japanilaisten toimesta. Tästä jos samuraimetalli vielä paranee, niin ruvetaan puhumaan klassikoista. Ja mestariteoshan tämäkin julkaisu jo on.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4,5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/4XGWjr-cxmg/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/4XGWjr-cxmg?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-20230454934973369992016-06-05T12:43:00.000-07:002016-06-05T12:43:23.677-07:00Rämlord - We Are The Night MLP (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-493JLnXZiUs/V1SARaQSX1I/AAAAAAAAA9k/PiWO6f1XSmkduGTU8s76ApsSG1fQrJR7gCLcB/s1600/R%25C3%25A4mlord%2B-%2BWe%2BAre%2BThe%2BNight%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-493JLnXZiUs/V1SARaQSX1I/AAAAAAAAA9k/PiWO6f1XSmkduGTU8s76ApsSG1fQrJR7gCLcB/s1600/R%25C3%25A4mlord%2B-%2BWe%2BAre%2BThe%2BNight%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Helsinkiläinen sekametallibändi <b>Rämlord</b> sai alkunsa vuonna 2010. Yhtye julkaisi juuri seuraajan parin vuoden takaiselle seiskatuumaiselle. Kuuden kappaleen mittainen <i>We Are The Night </i>julkaistaan sekin vain ja ainoastaan vanhana kunnon vinyylinä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Aloittaessani levyyn paneutumista mielessä oli yhtyeen rumpalin <b>Janne Mannosen</b> <b>YUP</b>-menneisyys ja piru vie, ensimmäisen ja lievästi itämaisvaikutteisen biisin <i>Neophyte</i>n soidessa tuo takavuosien progerock/punk-pumppu todellakin tulee mieleen. Tai jopa <b>Alangon Ismo</b>. Rämlord on survonut genren jos toisenkin lihamyllyynsä ja jauhanut siitä omansa kuuloista ja makuista mureketta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
</div>
<div dir="ltr">
Tyylilajisekoilussa osansa saavat niin heavy metal, pop, hard rock kuin black metallikin. Vaikka YUP tarttui ensimmäisenä jäsenten taustoista, niin muitakin erittäin maininnan arvoisia taustavaikuttimia on, kuten <b>Impaled Nazarene,</b> <b>Legenda</b> ja <b>Murheenlaakso</b>.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tehokkaan ja muotista poikkeavan aloituskappaleen jälkeen meininki tasoittuu enemmän hard rockin suuntaan, johon on mausteeksi heitetty maukkausta heavy metal-riffejä sekä äärimetallisia vivahteita. Raskaampaan suuntaan viitotaan kappaleessa <i>From Your God</i>, kun taas <i>Crow's Reach</i> on pesunkestävä melodinen rokkitykitys. Levyn herkullisimmat heavyjunttausriffit esittelee <i>Son of No Man</i> samalla kun kertosäkeissä lainaillaan pohjoismaista synkistelyä komeine korinoineen. <i>To The Void</i> jatkaa popimmalla rokilla ja melko pirteällä esityksellä. Levyn päättää nimikkokappale vuorotellen jälleen kerran perinteisen hard rockin ja black metal-sahausten välillä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Yhtyeen pyrkimys kuulostaa omaperäiseltä on toden teolla onnistunut. Genresekoittelu toimii suhteellisen saumattomasti ja lisäksi saatekirjeessä allekirjoitettu luomisen vimmakin on selkeästi kuultavissa. Vokalisti <b>Mikko Ojala</b>n ulosanti ansaitsee myös erikoismaininnan liikkuessaan aina rokkikukko <b>Pate Mustajärven</b> tyylisestä rouheasta rock-tulkinnasta raakoihin black metal-korinoihin. Sen verran sulava kokonaisuus tämä joka tapauksessa on, että jatkoa odotellaan suu vaahdossa.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b><br /></b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/HoUPhQatsp4/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/HoUPhQatsp4?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-47983841651364616062016-05-31T12:05:00.000-07:002016-05-31T12:05:19.497-07:00Katatonia - The Fall of Hearts (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-yiJkHWY7Fvk/V03fgveqzrI/AAAAAAAAA9U/ngA4DnqwPpkZhnHzgsV2cPeFsqxrnTHpwCLcB/s1600/Katatonia%2B-%2BThe%2BFall%2Bof%2BHearts%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-yiJkHWY7Fvk/V03fgveqzrI/AAAAAAAAA9U/ngA4DnqwPpkZhnHzgsV2cPeFsqxrnTHpwCLcB/s1600/Katatonia%2B-%2BThe%2BFall%2Bof%2BHearts%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Suomesta löytyy eniten metallibändejä per nuppi, ja sen tietää Wikipediaa luntannut Yhdysvaltain presidenttikin, mutta laatu on pohjoismaiden sisällä tasaväkinen kuin Suomi-Ruotsi maaottelu vuonna 98. Länsinaapurista ponnistaa erinomaisuuksia monenmoisessa paketissa, kuten vaikkapa <b>Opeth</b>, <b>Hypocrisy</b>, <b>Ghost</b> ja niin edespäin. Samaan omaperäiseen porukkaan kuuluu myös vuonna 1991 synkeällä death/doomilla aloittanut <b>Katatonia</b>. Mahtavan <i>The Great Cold Distance</i>n (2006) jälkeen yhtye on tuntunut polkevan enemmän paikallaan, vaikka julkaisut ovat sittemminkin olleet vähintäänkin miellyttäviä kokonaisuuksia. Viimevuotinen akustinen livetupla <i>Sanctitude </i>kuitenkin onnistui nostamaan yhtyeestä esiin uusia ja mielenkiintoisia puolia.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Aikaisemmilla julkaisuillaan yhtye on ollut synkän ja raskaan metallin lisäksi enintään semisti progehtava. Vaikka odotinkin samanlaista teknisesti taitavaa, mutta silti niin itseään toistavaa junkutusta kuin edelliset kolme levyä, kymmenes albumi <i>The Fall of Hearts</i> ottaa niin sanotusti pari askelta kohti <b>Opeth</b>ia ja nimenomaan hyvässä mielessä kadottamatta tippaakaan omasta tyylitajustaan. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
The Fall of Hearts on yhtyeen pisin albumi koskaan ja mittaa on kerrytetty tunti sekä seitsemän minuuttia. Siihen mittaan on mahdutettu monipuolisinta Katatoniaa koskaan, ja vaikka kaikki elementit ovat tuttuja bändin aikaisemmilta julkaisuilta, on vivahteita mahdutettu niin kokonaisuuteen kuin yksittäisiin kappaleisiinkin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Biiseistä löytyy sekä raskasta runttausta, että kevyempiä fiilistelyosioita, mutta yhtä kaikki, ulkoasu on tuttua ja turvallista ja edelleenkin synkkäsävyistä Katatoniaa.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Albumi ottaa omakseen jo heti aloituskappaleen<i> Takeover</i>in aikana ja samalla tarjoaa albumin suurimman yllätysmomentin. Samankaltaisia vähintään kuuden minuutin proge-eepoksia taotaan levyllä useampaankin otteeseen. <i>Residual</i>, <i>Serac</i>, <i>The Night Subscriber</i> ja etenkin levyn päättävä <i>Passer</i> näyttävät miten yhtye on ottanut suuria harppauksia vivahteikkaampaan suuntaan sen sijaan, että tekisivät edelleenkin yksinkertaisempiin ideoihin perustuvia täsmäiskuja.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Jollain tapaa albumin melankolisesta tunnelmasta tulee vahvasti mieleen <i>Viva Emptiness</i> (2003), vaikka soundipohja on enemmän viimeisempien albumien tyylistä. Levyn ensimmäinen biisinäyte <i>Old Hearts Fall</i> on todella sukua <i>A Premonition</i>ille tai <i>Evidence</i>lle. Levyltä löytyy pari kevyempääkin kappaletta <i>Decima</i>, <i>Pale Flaq</i> ja kylmäävän upea ja ah niin hämäräperäinen <i>Shifts</i>, joka jatkaa edellä mainitsemaani Viva Emptiness-linjausta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Ensimmäistä kertaa sitten <i>Last Fair Deal Gone Down</i>in, <i>Viva Emptiness</i>in ja <i>The Great Cold Distance</i>n Katatonian kuunteleminen aiheuttaa suunnatonta uutuudenviehätystä. Nuo kolme julkaisua ovat toki juurtuneet syvälle selkärankaan, mutta voi hyvinkin olla niin, että ajan kanssa monimuotoisempi ja vivahteikkaampi <i>The Fall of Hearts</i> tulee nousemaan kenties jopa kirkkaimmaksi helmeksi <b>Katatonia</b>n diskografiassa. Joka tapauksessa, ajattelisi asiaa mistä tahansa näkövinkkelistä, sitä ei voi mitenkään kiistää, että yhtye on todella tehnyt monipuolisimman ja teknisesti värikkäimmän albuminsa koskaan.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/IIGBNc2nFZA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/IIGBNc2nFZA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b><br />
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-23341017198359957592016-05-25T13:29:00.000-07:002016-05-25T13:29:49.197-07:00Blood Region - Of Northern Fire EP (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-5KfMzq_nOdo/V0YIT-qV5UI/AAAAAAAAA9A/8K6A77i7ib070A1kAsmFi_7Wm107Lx0ZQCLcB/s1600/blood%2Bregion%2B-%2Bof%2Bnorthern%2Bfire%2Bep%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://1.bp.blogspot.com/-5KfMzq_nOdo/V0YIT-qV5UI/AAAAAAAAA9A/8K6A77i7ib070A1kAsmFi_7Wm107Lx0ZQCLcB/s1600/blood%2Bregion%2B-%2Bof%2Bnorthern%2Bfire%2Bep%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Karstula, tuo reilun 4000 ihmisen asuinsija, ei minulle juuri muuta tuo mieleen kuin mummolan ja ympäri keskistä Suomea liikennöivän Karstulan Liikenteen. <b>Blood Region</b> saa siis kunnian olla ensimmäinen karstulalaislähtöinen yhtye, jota olen koskaan kuullut. Yhtye on alunperin perustettu jo vuonna 2002, mutta sen ajan tekemiset jäivät arvatenkin pienen piirin sisälle ja yhtye ehti muutamaksi vuodeksi hiljentymäänkin. Bändi aktivoitui uudestaan vuonna 2011 ja ensimmäistä demoa kuultiin viime vuonna, kuten myös ensimmäistä sinkkulohkaisuakin. Ensimmäinen virallinen EP-julkaisu<i> Of Northern Fire</i> ulostautui keväällä Inverse Recordsin toimesta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Thrashista ja nwobhm:sta inspiroituneen yhtyeen neljän biisin lyhäri henkii samanlaista hämyistä ja melankolista tunnelmaa kuin vanha <b>Sentenced</b> ikään. Ja nyt puhutaan kutakuinkin ja tarkalleen julkaisusta nimeltä <i>Amok</i> (1995). Riffiosastolla jytisee perinteisempi thrash-junttaus, mutta melodiapuolella, jota on paljon, esiintyy runsain mitoin tunnelmallista ja hyvinkin kaunista elementtiä. Levyn avaava <i>No Fate in Rebels Blood</i> sisältää jopa hyvin Sentukkamaisen kertosäkeen. No, samaa fiilistä haetaan seuraavassa <i>Intergalactic Psychonaut</i>issakin. Mika Minkkisen rouhea ulosanti tuo ainakin jonkun verran mieleen vanhan kunnon <b>Taneli Jarva</b>n vokalisoinnin. Vajaan parin minuutin instrumentaali <i>Cold Wilderness</i> kiteyttää levyn tunnelman kauniiseen ja puhtaaseen kitaranäppäilyyn. Viimeisenä naulana arkkuun soi reilun kuuden minuutin laahaava melankoliatykitys <i>December.</i></div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
<i>Of Northern Fire</i> on sunttuisesta, tai paremminkin viimeistelemättömästä soundistaan huolimatta suhteellisen positiivinen yllätys. Vaikka kiekko muistuttaa jos jonkin verran Sentencedia, niin eipä siitä ainakaan haittaa ole. Melko oman näköisekseen on nykyään jyväskyläläistynyt yhtye melodiametallinsa saanut muovattua. Kun tästä vielä saadaan höylättyä kokolaidallinen vieläkin terävempiä täsmäiskuja, niin voidaan ruveta puhumaan todella mielenkiintoisesta debytoinnista. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>3,5/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/XrtqA3oh4P8/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/XrtqA3oh4P8?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b> </div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-56956323760378303122016-05-19T12:39:00.002-07:002016-05-19T12:39:37.279-07:00TheClosedCircle - Love, Shine & Die (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-sBhqVcr1eoI/Vz4UKUMGXEI/AAAAAAAAA8o/87zFewjwHMM9zP5nkEvOfLRtkKqQcazgQCLcB/s1600/the%2Bclosed%2Bcircle%2B-%2Blove%2Bshine%2B%2526%2Bdie%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-sBhqVcr1eoI/Vz4UKUMGXEI/AAAAAAAAA8o/87zFewjwHMM9zP5nkEvOfLRtkKqQcazgQCLcB/s1600/the%2Bclosed%2Bcircle%2B-%2Blove%2Bshine%2B%2526%2Bdie%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Espanjalaista rokkinelikkoa <b>TheClosedCircle</b>a markkinoidaan muun muassa <b>Apocalyptica</b>n, Delainin ja <b>HIM</b>in faneille. Tuottajana häärii edellämainittujakin tuottanut <b>Hiili Hiilesmaa</b> ja julkaisijana toimii jyväskyläläinen <b>Inverse Records</b>. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Otin promolevyn kuunneltavaksi saatekirjelmiin perehtymättä ja voin allekirjoittaa väittämän yhtyeen kohderyhmästä. Parin kappaleen ajan ajattelin kuuntelevani suomalaista HIM/<b>Charon</b>/<b>Entwine</b>/yms-kopiota. Oli siinä sitten yhtyeen kotimaassa ihmettelemistä, kun se sattuikin synkähköistä sävyistään huolimatta sijoittumaan hieman aurinkoisempaan ympäristöön.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
</div>
<div dir="ltr">
Homman nimi on yksinkertaisesti popahtava rokkimetalli rouheine riffeineen, tarttuvine kertoineen ja raskaine soundeineen, niin hyvässä kuin pahassa. Albumi tarjoilee reilut neljäkymmentä minuuttia ennalta-arvattavaa melankolissävytteistä melodiarokkia, joka maistuu moneen kertaan jauhetulta ja pureskellulta materiaalilta. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tasainen biisimateriaali ei varsinaisesti tee pohjakosketusta, mutta ei juuri nouse keskitason paremmallekaan puolelle. Pari jalustalle nostettavaa teosta on kuitenkin survottu mukaan. <i>Something To Cry For</i>in tarttuvat kitaroinnit ja melankolinen tunnelma purevat kuin kärpänen ja vauhtikappale <i>Be My Faith</i> on ilmiselvä hittisiivu. Samoin hitaammalla tempolla polkeva ja suhteellisen kaunis <i>The Art of Losing</i>. Levyn päättävä slovari <i>I Feel Your Tears On My Chest</i> on myös kiekon tunteellisemmasta päästä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
<i>Love, Shine<b> </b>& Die</i> on tasoltaan ihan jees. Kyllä sen kerran tai pari kuuntelee ja elämänkaari on vähän otsikkonsa mukainen, viimeinen sana alleviivattuna. Kappaleissa ei sinänsä vikaa olekaan, mutta tasaisuus on tämän levyn kirosana isolla koolla. Yllämainittujen yhtyeiden suurkuluttajille tämä silti antanee kaiken tarvittavan joten tästä levylautaselle vähän epsanjalaista höystöä. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>2/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/cAY2EWoLlUU/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/cAY2EWoLlUU?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-33650583991958165262016-05-05T12:26:00.000-07:002016-05-05T12:26:05.344-07:00Babymetal - Metal Resistance (2016)
<div dir="ltr">
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://www.emp.fi/tt/?tt=4310_12_215537_&r=%2Fbabymetal-metal-resistance-cd%2Fart_327465%2F%3Fcampaign%3Demp%252Ffi%252Faffil%252Ftt%252Fdesk%252Fdatafeed%252F" rel="nofollow" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" target="_blank"><img src="https://1.bp.blogspot.com/-sxaQKTZF-44/VyuQtbZFuiI/AAAAAAAAA8M/iSzkpZFrCUMWiZe6tfjdxRzyZ0OanEgMgCLcB/s1600/babymetal%2B-%2Bmetal%2Bresistance%2B2016.png" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">CD 13,99€ / EMP.fi</td></tr>
</tbody></table>
Juuri kun luulee kuulleensa lähes kaiken mitä metallimusiikkiin voi sisällyttää, iskee joku takavasemmalta, tai paremminkin kaukoidästä, ja tekee jotain ennenkuulumatonta. Japanilaisen <b>Babymetal</b>in animepoppia sekä muun muassa death metalia keskenään sekoittanut debyyttialbumi onnistui yllättämään ja ihastuttamaan taidokkaasti rakennetulla kokonaisuudella ja erinomaisilla yksittäisillä kappaleilla.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Debyytiltä tuttu meininki jatkuu tälläkin levyllä, mutta esikoisalbumin yllätyksellisyys on tiessään. Tarttuvia poppimelodioita ja äkkivääriä metalliriffejä löytyy edelleenkin ja mausteita on haettu konemusiikista, kuten vaikkapa dubstepista.<br />
<br />
Levy käynnistyy edellisen levyn maneereilla rullaava <i>Road To Resistance</i>, jossa lähestymistapa animemetalliin tuntuu olevan hieman aikaisempaa suoraviivaisempi ja pelkistetympi. Japanilaisen yhtyeen musiikki onnistuu kuulostamaan yllättävän paljon kotimaiselta melodiselta power metalilta. Yhtyeen parasta antia on ehdottomasti jykevien death/thrash-riffien ja mahtipontisten kertosäkeiden vastakkain asettelu ja sitä tarjoaa <i>Karate</i>, joka jää yhdeksi harvoista yllättäjiksi tältä levyltä.<br />
<br />
Levyn lyyriset aiheet ovat jälleen kerran musiikkityyliin nähden harvinaisen kekseliäitä. Industrial metal-tykitys <i>Awadama Fever</i> kertoo purukuminhimosta, mikä on lähes yhtä mielenkiintoista kuin pakottava tarve saada suklaata. Heti. Parhaimmillaan ja äkäisimmillään <b>Velcra</b>n konemetallimätöltä kuulostava kappale ei kuitenkaan yhtä huikeaa kuultavaa ole kuin parin vuoden takainen <i>Gimme Choko!</i>. <br />
<br />
Pääsääntöisesti levyn taso on melko ennakoitavaa ja pirteällä asenteella soivaa power metalia kaikenmoisilla höysteillä. Karaten muassa albumin tehokkaimpia teoksia on death metal-marssittelu <i>Meta Taro</i>, rujoilla riffeillä ja kitarasoundeilla polkeva rymistely<i> GJ!</i> sekä mahtipontinen miltei progehtava hevibiisi <i>Tales of the Destinies</i>. Viimeisenä mainitun pianosoitannat ovat myös maittavaa kuunneltavaa. Levyn kevyempää kastia edustavat heviballadit <i>No Rain, No Rainbow</i> ja <i>The One</i> eivät juuri vaikutusta tee, ja osoittavat sen, että yhtyeen tehokkuus tulee parhaiten esiin yhdistelemällä juurikin sitä raskaampaa paukutusta ja animepoppimelodioita.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Odotukset <i>Metal Resistance</i>a kohtaan olivat luonnollisesti korkealla, mutta todellisuus paljastui pieneksi pettymykseksi. Tuotanto on tällä kertaa jykevämpää, mutta kappalemateriaalin kanssa on ehkä yritys jäänyt liian vähälle. Ehkä tässä paistaa läpi sellainenkin asia että levy yrittäisi itsetarkoituksellisesti olla helpommin lähestyttävä ja suoraan sanottuna myyvä. Vaikka soundit ovatkin erittäin kohdillaan, sisältö ei vaan potki tällä kertaa paria yksittäistä sivallusta lukuunottamatta. Siitäkin huolimatta kelpaa kuunnella muutamaan otteeseen, ei tällaista kukaan muukaan toistaiseksi tee.<br />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>3/5</b> </div>
<div style="text-align: center;">
<a href="http://www.emp.fi/tt/?tt=4310_12_215537_&r=%2Fbabymetal-metal-resistance-cd%2Fart_327465%2F%3Fcampaign%3Demp%252Ffi%252Faffil%252Ftt%252Fdesk%252Fdatafeed%252F" rel="nofollow" target="_blank">CD 13,99€ / EMP.fi</a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/GvD3CHA48pA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/GvD3CHA48pA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-37888803920560801322016-05-03T12:38:00.002-07:002016-05-03T12:38:53.527-07:00Brymir - Slayer of Gods (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-sG0KEfrwlTY/Vyj-E2ejjBI/AAAAAAAAA74/SYwJtwG0Fg04CJvSSmYE1Z-yqNwO9YqVgCLcB/s1600/brymir%2B-%2Bslayer%2Bof%2Bgods%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://2.bp.blogspot.com/-sG0KEfrwlTY/Vyj-E2ejjBI/AAAAAAAAA74/SYwJtwG0Fg04CJvSSmYE1Z-yqNwO9YqVgCLcB/s1600/brymir%2B-%2Bslayer%2Bof%2Bgods%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Kotimaassamme lymyilee lukuisia sinfonista death metalia soittavia yhtyeitä. Samaan kastiin kuuluu myös Helsingissä vuonna 2006 perustettu <b>Brymir</b>, joka on nimenä kyllä tullut vastaan, mutta viiden vuoden takainen debyytti <i>Breathe Fire to the Sun</i> onnistui silti menemään ohi. Pitkään kypsytetty ja haudutettu kakkoslevy <i>Slayer of Gods</i> julkaistaan kesäkuun kolmas päivä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Levyn introituksena toimii hyvinkin ennustettavasti instrumentaalinen elokuvaspektaakkelimainen film score tyyliin <b>Hans Zimmer</b> ja vaikkapa <i>Gladiator</i>. Yhtye aloitti uransa nimellä<b> Lai Lai Hei</b> ja coveroi muun muassa <b>Ensiferum</b>ia ja jollain tapaa juuret ovat edelleenkin kuultavissa. <i>For Those Who Died</i> sekoittelee kevyellä kädellä sinfoniataustoitusta ja melankolisia sekä eeppisiä melodioita, missä on kuultavissa yhteydet edellämainittuun ja myös <b>Wintersun</b>iin.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Aloitus on toki toimiva, mutta sanoisin, että albumi käynnistyy kunnolla vasta kolmannesta kappaleesta. <i>Risen</i></div>
<div dir="ltr">
on enemmän <b>Shade Empire</b>en ja <b>Septicflesh</b>iin kallistelevaa brutaalimmalla asenteella polkevaa sinfoniadödöä. Siitä sitten jatketaan samanmoisilla rykäisyillä <i>The Black Hammer</i> ja <i>Nephilim</i> aina levyn halkaisevaan komeaan pianovälisoittoon nimeltä <i>Prelude</i>.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Lyhyempien mättöbiisien jälkeen on luvassa massiivisempaa ja mahtipontisempaa meininkiä kahdeksan ja puolen minuutin nimikkokappaleessa, josta löytyy mättöä ja laahaamista tarpeekseen. Muhkeampiin raameihin on venytetty myös vajaan kuuden minuutin melodiatykitys <i>Thus I Became Kronos</i>. Vaikka pidemmissä kappaleissa on yritystä, on levyn päättävä kolmikko <i>Stormsoul - The Rain - Pantheon of Forsaken Gods</i> vieläkin huikeampaa kuultavaa, eli rujoa ja aggressiivista runttaamista taustaorkesterin pauhatessa taustalla.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sinfonian ja deathin sekoitus toimii melkein aina, mutta toisaalta harvoin se pääsee todella yllättämään muulla tavoin kuin erinomaisuudellaan. Tässäkään tapauksessa levy tuskin tarjoaa mitään hirveän erilaista saatikka poikkeavaa kuin monet yllä mainituista yhtyeistä. Siitäkin huolimatta kokonaisuus toimii siinä missä pitääkin eikä albumin mahtipontinen ja voimakas meno laannu sekunniksikaan. Siispä jos janoat laadukasta sinfonista deathia, niin tässä on varteenotettava kiekko pahimpaan nälkään.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>4/5</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/QvXM9ZvZ0zo/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/QvXM9ZvZ0zo?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe><b> </b></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4356708448900190707.post-51144951104300771502016-04-30T13:33:00.000-07:002016-04-30T13:33:57.817-07:00Bosque - Beyond (2016)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-a85bRhRyg8c/VyUFVYD-UuI/AAAAAAAAA7o/Hcoim7qT6ocldB_cJ8NKVraMhGXUEnIuACLcB/s1600/bosque%2B-%2Bbeyond%2B2016.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://4.bp.blogspot.com/-a85bRhRyg8c/VyUFVYD-UuI/AAAAAAAAA7o/Hcoim7qT6ocldB_cJ8NKVraMhGXUEnIuACLcB/s1600/bosque%2B-%2Bbeyond%2B2016.png" /></a></div>
<div dir="ltr">
Portugalin metalliskene on minulle täysin tuntematon joka ikisen varmasti tuntemaa <b>Moonspell</b>ia lukuunottamatta. Sikäläinen yhden hengen doom metal-yhtye <b>Bosque </b>on kuitenkin varmasti tullut itsellenikin vastaan, kun sattui coveroimaan <b>Ulver</b>in <i>Utreise</i>a lähes kymmenen vuoden takaisella Ulver-tribuutilla <i>My Own Wolf (A New Approach)</i>. Se on sitten eri asia, miten hyvin tuo niin sanottu kunnianosoitus jäi mieleen. Joka tapauksessa Bosque on ollut toiminnassa vuodesta 2005 ja julkaissut splittien ja demojen ohella kolme täyspitkää albumia, joista tuorein, <i>Beyond</i>, julkaistiin alkuvuodesta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Noin neljänkymmenen minuutin mittaisella levyllä kuullaan kolme biisiä, jotka kaikki ovat siinä 13-14 minuutin välillä. Ensimmäisen kappaleen <i>Calling the Rain</i>in aikana tulee jo selväksi rautalangasta vääntäen mistä tässä on kyse. Itseään toistava (funeral) doom-riffittely alkaa ensimmäisen kappaleen alusta ja päättyy levyn loppuun. Lievästi melankolinen sävy ja taustalla soivat syntikkamaalailut ja kaikuvat vokaaliulinat tuovat onneksi lisäväriä monotoniseen riffikierrätykseen. <i>Paradox </i>ja <i>Enter </i>tarjoavat samanlaiset raskassoutuiset tunnelmoinnit kuin aloituskappalekin, mutta sen kummempaa dramatiikkaa edes biisien välissä ei tapahdu. Sen verran kuitenkin pakko kehuakin, että melodiat ovat kaikessa vähäeleisyydessään miellyttävä kuunnteltavaa.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
<i>Beyond </i>ei ole missään tapauksessa huono levy, mutta sen näennäinen potentiaali on hukutettu piinaavan yksitoikkoisen kokonaisuuden alle. Levyltä löytyy kyllä tunnelmaa ja ehkä jopa tyyliäkin, mutta herää kysymys, kuka jaksaa kuunnella loputtomasti jatkuvaa riffikiertoa kokonaiset 40 minuuttia. Sellaisille tyypeille tämä levy tulee varmasti tilauksesta, mutta muuten tämä kiekko ei tarjoa kuin väkinäisen ja ylipitkäksi venytetyn tuomiosynkistelyn.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<b>2/5 </b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/6aZkzDrZxk8/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/6aZkzDrZxk8?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/14545315988436941497noreply@blogger.com0